maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mehevä mutakakku

Kuten jo eilisessä postauksessa suunnittelin, niin meillä tosiaan herkuteltiin sunnuntaina päiväkahviaikaan mehevällä mutakakulla. Valmistan mutakakun lähes aina äitini hyväksi havaitulla reseptillä, jota olen tosin hieman muokannut ja ajattelin sen nyt täälläkin jakaa. Mutakakusta pitävät meidän perheessämme kaikki, mutta se on erityisesti mieheni herkkua ja taisi anoppi aikoinaan hankkia pisteitä vävypojan silmissä muun muassa juuri tällä leipomuksellaan;)

Yleensä mutakakku päätyy pöytäämme sellaisenaan ja sen koristeluksi riittää ohut kerros tomusokeria. Tähän postaukseen laitoin kuitenkin kuvan mutakakusta, jonka leivoin pääsiäisen aikaan, sillä pienellä koristelulla tämäkin kakku voi nimestään huolimatta näyttää varsin hurmaavalta.

MUTAKAKKU

4 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1 rkl tummaa kaakaota
150 g voita
noin 250 g tummaa suklaata

Aloita kakun valmistaminen sulattamalla voi kattilassa ja paloittele siihen suklaa.
Sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
Sekoita toisessa astiassa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakao.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita siihen varovasti suklaaseos.
Siivilöi taikinaan jauhoseos ja sekoita se taikinaan kevyesti kääntelemällä. 
Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paista mutakakkua 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.
Tarjoa hieman jäähtyneenä esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

 

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kevätkuulumisia

Mitenkäs tässä näin pääsi käymään, että blogi unohtui useaksi kuukaudeksi, eikä uusia tekstejä ole syntynyt tammikuun jälkeen? Oikeastaan vastaus kysymykseen on helppo: elämä kävi eli viime kuukaudet ovat olleet niin täynnä lapsia, kotitöitä ja muuta touhua, ettei blogiharrastukselle ole jäänyt aikaa. Iltaisin, kun lapset on saatu nukkumaan olen ollut niin poikki, että tietokone on jäänyt avaamatta.

Vauvavuosi ja yövalvomiset ovat tietenkin tehneet väsymyksen suhteen tehtävänsä, mutta minulle on muutenkin tyypillistä, että kevään koittaessa tahtini hidastuu, enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Kärsin siis joka vuosi jonkinasteisesta kevätväsymyksestä. Tyypillisempäähän taitaa olla, että ihmisiin iskee syysmasennus, mutta itselleni syksy on vielä sitä aikaa, että väsymykselle ei saa antaa periksi, sillä maatilan peltotyöt jatkuvat yleensä lokakuun loppuun saakka. Siihen asti minunkin on jaksettava pyörittää lapsia ja kotitöitä paljolti itsekseni. Marraskuusta toukokuuhun mies pystyy onneksi olemaan enemmän kotona ja silloin sitä kai antaa itselleen luvan hieman hellittää ja monen kuukauden aikana kertynyt väsymys vihdoin purkautuu.

Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta meille kuuluu kuitenkin hyvää ja kolmilapsisen perheen arki on pyörinyt omalla painollaan. Nuorimmaisemme on nyt kahdeksan kuukautta vanha ja uusia taitoja löytyy koko ajan. Liikkumisen suhteen pieni mies ei ole pitänyt kiirettä, mutta mikäli hän tulee siskoihinsa, niin tulevina kuukausina tulee tämänkin taidon osalta tapahtumaan paljon. Olen saanut seurata ilolla myös sitä, miten lämpimästi isosiskot pikkuveljeensä suhtautuvat ja haluavat häntä hoitaa. Arki on täynnä pieniä ilonaiheita ja viime kuukausina olenkin opetellut niistä kiittämään. Kaiken kaikkiaan elämä on tällä hetkellä kaikin puolin kunnossa ja kesän varalle meillä on paljon kivoja suunnitelmia.

Maatilan kevätkiireet odottavat jo aivan nurkan takana ja pian pihan täyttävät traktoreiden ja muiden peltotyökoneiden äänet. Tänään vietämme kuitenkin vielä kiireetöntä sunnuntaita koko perheenä ja iltapäivällä suunnittelen pyöräyttäväni pikku kokkieni avustuksella oikein suklaisen mutakakun:)

Mitä teille kuuluu?

maanantai 30. tammikuuta 2017

Parisuhde puntarissa

Usein kuulee varoiteltavan vauva-/pikkulapsiajan rankkuudesta ja niin sanottujen ruuhkavuosien negatiivisesta vaikutuksesta parisuhteeseen. Oman ja parisuhdeajan puute, väsymys, taloudelliset huolet, seksuaalielämän haasteet ym. kuormittavat ilman muuta lapsiperheen arkea ja voivat etäännyttää puolisoita toisistaan. Ikävä tosiasia on sekin, että monet erot tapahtuvat lasten ollessa vielä pieniä. Pariskunta, joka on vaikuttanut syvästi toisiinsa sitoutuneelta ja jolla on tuntunut menevän ihan hyvin, saattaakin ilmoittaa nuorimman lapsen ollessa parivuotias aikovansa erota.

Tuttavapiiristä kantautuneiden erouutisten myötä olen toisinaan itsekin ajautunut puntaroimaan parisuhdettamme ja sitä rasittavia tekijöitä. Meidän tapauksessamme haastavinta on sovittaa yhteen maatalousyrityksen pyörittäminen ja perhe-elämä. Kolme alle viisivuotiasta lasta vaativat paljon huolenpitoa ja hoitoa, eikä parisuhteelle tunnu olevan aina kovin paljon annettavaa.

Tästä huolimatta olen tullut parisuhdettamme puntaroidessani siihen lopputulokseen, että meillä menee nyt aika hyvin. Voin kuitenkin rehellisesti myöntää senkin, että välillä meillä on ollut hyvinkin raskasta. Kuuteen avioliittovuoteemme on sisältynyt surua, pettymyksiä, riitoja, loukkaantumisia ja toisen arvostelua, mutta toisaalta myös hedelmällisiä keskusteluja, kypsymistä sekä positiivista muutosta.

Olen toisinaan pohtinut, mikä meidät on mieheni kanssa aikoinaan saanut sitoutumaan toisiimme ja miksi olemme edelleen yhdessä, vaikka aika ajoin olemme kumpikin olleet täysin väsähtäneitä toisiimme ja yhteiseloomme. Lueskellessani eräänä päivänä vanhan Kaks Plussan (3/2014) artikkelia "Pitoa suhteeseen" tajusin kuitenkin selkeästi, että pettymyksistämme ja kompastuskivistämme huolimatta parisuhteestamme löytyvät kuitenkin nuo viisi artikkelin mainitsemaa tärkeää tekijää, jotka ovat pitäneet ja toivottavasti pitävät meidät tulevaisuudessakin yhdessä:

1. Motivaatio

"Onnellisten ja onnettomien liittojen ero on motivaatiossa ja tahdossa."

Kyllä, olemme mieheni kanssa sitoutuneet tekemään töitä parisuhteemme eteen, eikä kumpikaan näe eroa ensimmäisenä vaihtoehtona aikoina, jolloin ristiriitoja on paljon. Yritämme pysyä uskollisina sille lupaukselle, jonka annoimme naimisiin mennessämme "Tahdotko rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä?". Silloinkin, kun varsinaisia rakkauden tunteita ei ole, voi kuitenkin tahtoa pysyä yhdessä ja työskennellä asioiden korjaamiseksi.

2. Luottamus

"Vahva luottamus puolisoon kaikissa asioissa on tärkein syy pysyä yhdessä. Hyvä parisuhde muistuttaa tässä mielessä hyvin toimivaa työparia. Luottamukseen liittyy myös molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus."

Vaikeus luottaa ihmisiin ja toisinaan myös omaan puolisooni on valitettavasti ollut yksi omista heikkouksistani. En tarkoita tällä uskollisuuteen liittyvää luottamusta, vaan esimerkiksi sitä, että luottaa toisen hoitavan jonkin yhdessä sovitun asian. Ihailen täällä maaseudulla pariskuntia, jotka tekevät elämäntyönsä yhteisellä maatilalla kohdaten kaikki siihen liittyvät onnistumiset ja vaikeudet yhdessä. Vähitellen minäkin olen onneksi oppinut luottamaan mieheeni ja pyrkinyt osoittautumaan myös omasta puolestani hänen luottamuksensa arvoiseksi. Nykyisin arvostan ja kunnioitan puolisoani ihmisenä, miehenä sekä elämänkumppanina jopa enemmän kuin kuusi vuotta sitten!

3. Hyvä rakkauselämä

"Tämä on syvin parisuhteen solmimisen motiivi ja parisuhteen liima. Läheisyydelle ja intohimolle annettu aika hoitaa suhdetta. Kääntäen rakkaudettomuus ja seksisuhteen ongelmat kuuluvat yleisimpiin eron syihin."

Emme ole mieheni kanssa kovin romanttinen pariskunta ja aika ajoin olen tuntenut tästä syystä huonommuutta joidenkin ystäväpariskuntiemme rinnalla. Emme osaa käyttää päivittäin "Minä rakastan sinua"-lausetta tai vaalia hellyyttä jokapäiväisessä arjessa. Tällä hetkellä kahdenkeskinen aika on todella vähissä lasten ja maatalousyrityksen vuoksi. Yritämme kuitenkin edes silloin tällöin löytää aikaa meidän aikuisten väliselle hellyydelle ja läheisyydelle.

4. Sitoutuminen perheeseen

"Etenkin pikkulapsivaiheessa tuntuu todella tärkeältä, että molemmat sitoutuvat perheeseen ja lapsiin."

Tämä kohta on ehkä yksi meidän vahvuuksistamme, sillä perhe ja lapset ovat meille kummallekin todella tärkeitä ja vanhemmuus on sitonut meitä myös toisiimme. Tosin vanhimman tyttäremme synnyttyä koin, että vauvan tulo muutti vain minun elämääni ja mieheni jatkoi arkeaan entiseen malliin. Tämä yksin vastuun kanssa jäämisen kokemus herätti minussa kiukkua ja aiheutti meillä riitoja, mutta pikkuhiljaa miehenikin löysi oman tapansa olla isä ja panostaa perheeseen niissä puitteissa, joissa se maatalousyrittäjälle on mahdollista. Tänä päivänä voin ylpeänä todeta, että puolisoni on yksi sitoutuneimmista ja lapsiinsa panostavimmista isistä, jonka tunnen!

5. Samanlaiset elämänarvot

"Eronneiden yleisimpiin ristiriitojen aiheisiin kuuluvat osapuolten erilaiset arvot ja elämäntyylit."

Lasten lisäksi tämä on toinen tärkeimmistä meitä yhdistävistä tekijöistä. Yhteiset arvot toivat meidät yhteen ja niiden varaan olemme avioliittomme rakentaneet. Toisaalta erilaiset taustamme ovat puolestaan olleet ehkä suurin ristiriitojen aiheuttaja, sillä ihmisen, joka ei ole lähtöisin maatilalta voi olla vaikeaa sopeutua tilanteeseen, jossa maatilayritys on sekä työ että elämäntapa. Puhun nyt siis itsestäni, sillä oma "emännäntaipaleeni" ei ole sujunut aina niin ruusuisesti kuin avioliittoon mennessäni kuvittelin. Onneksi yhteinen arvopohja on kuljettanut meitä samaan suuntaan ja muistuttanut, että olemme samassa veneessä myrskyistä huolimatta.

Haluaisin vielä lopuksi huomauttaa, että tämän postauksen tarkoituksena ei ollut hehkuttaa omaa parisuhdettani tai esittää sitä täydellisessä valossa. Meillä on ollut omat kompastuskivemme ja välillä hyvinkin vaikeaa pariskuntana. Yritinkin tässä postauksessa tuoda esille yhtälailla sekä vahvuuksiamme että heikkouksiamme.

Toivoisinkin nyt teiltä lukijoiltani vastakaikua  tähän postaukseeni sen suhteen, mitkä teidän mielestänne ovat ne tärkeimmät hyvää parisuhdetta ylläpitävät tekijät tai kääntäen, mitkä tekijät rasittavat ja tuhoavat parisuhteita?
 

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Keittotaitoa kerrakseen

Jos edellisen postauksen perintökohde herätti ihastusta, niin tässä jutussa seuraa hiukan lisää perinteikkyyttä ja maaseudun historiaa;)

Mietitäänkö teilläkin usein, mitä tänään syötäisiin? Miltä kuulostaisi perinneruoka suoraan maaseudun sydämestä? Jos luet tämän postauksen loppuun, saat tietää, millaisesta herkusta mahtaakaan olla kyse...

Muutettuani asumaan mieheni sukutilalle reilut kuusi vuotta sitten aloitin "emännyyteni" siivoamalla talon kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Eräänä päivänä törmäsin yläkerrassa lehtikasaan, jonka välistä löysin vanhan keittokirjan. Kirjan sivut olivat irronneina hujan hajan, mutta kannet olivat tallella.

Käytin kirjaa eräällä työpajalla, jossa se sidottiin uudelleen ja kannet entisöitiin. Kunnostuksen jälkeen aloin eräänä iltana selailla kirjaa ja totesin sen kuuluneen mieheni isän äidille (kuten edellisen postauksen piironkikin).  Mieheni mummo on ilmeisesti käynyt jonkinlaisen emäntäkoulun, jossa tätä Keittotaito- nimistä kirjaa on käytetty.


Selailin reseptejä eteenpäin ja jossain vaiheessa totesin, että kylläpä ovat ajat ja reseptit muuttuneet! Olen itsekin käynyt talouskoulun, mutta meidän keitoksemme jäivät aika mielikuvituksettomiksi näiden "herkkujen" rinnalla.

Ajattelinkin jakaa teille nyt yhden tämän kirjan "lempiresepteistäni" :D Pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi kaikilta herkkävatsaisilta lukijoiltani ja suosittelen siirtymään vaikkapa Kinuskikissan reseptien pariin...

Paistetut utareet
 
Utareet,
suolaa,
1 muna,
1 dl korppujauhoja
Paistamiseen: voita t. margariinia
 
Utareet puhdistetaan, halkaistaan ja pannaan hiukan suolattuun veteen kiehumaan pehmeiksi.
Kun ne on paloiteltu sopiviksi palasiksi, ne kastellaan vatkatussa munassa, kieritellään korppujauhoissa ja paistetaan voissa tai margariinissa pannussa kauniin ruskeiksi joka puolelta.
Tarjotaan kuumina.
 
Tähteet: Jäljelle jääneet utareet hienonnetaan ja käytetään munakkaitten,
kuoriaisten, simpukankuorien ym. täytteenä tai palasiksi leikattuina voileivän päällä.

 
Bon appétit...
 
Kun luin tämän reseptin ensimmäistä kertaa, voin tunnustaa, että se ällötti  minua suuresti, mutta lueskellessani Keittotaito-kirjaa eteenpäin aloin samalla myös ihailla sitä luovuutta, taloudellisuutta ja ekologisuuttakin, jota entisajan emännät ovat harjoittaneet. Mitään ei ole heitetty hukkaan ja perhe on ruokittu välillä hyvinkin niukoista antimista. Kunnianosoitus siis entisajan emäntien taidoille, vaikka kaikki heidän reseptinsä eivät meidän makuhermojamme enää hivelisikään :)

maanantai 23. tammikuuta 2017

Perintöpiironki

Pysytellään vielä hetki makuuhuoneessamme, sillä haluan esitellä teille yhden tämän talon rakkaimmista huonekaluista. Makuuhuoneemme nurkassa seisoo nimittäin kaunis peilipiironki, joka on alun perin kuulunut mieheni isoäidille.

Panin kauniin piirongin merkille jo seurusteluaikanamme vieraillessani nykyisessä kodissamme, jossa asuivat tuolloin vielä appivanhempani. Kun häämme lähestyivät ja keskustelimme anoppini kanssa heidän tulevasta muutostaan läheiselle järvenrantahuvilalle, toivoin salaa mielessäni, että piironki saisi jäädä meille. En tietenkään kehdannut esittää toivettani ääneen, sillä ajattelin, että huonekalu olisi todennäköisesti tärkeä anopillenikin. Eräänä päivänä anoppini kuitenkin otti piirongin kohtalon itse puheeksi ja kysyi, haluaisinko pitää sen täällä. Hänen mielestään piironki kuului taloon ja olisihan se ollut raskas siirrettävä. Olin kovin iloinen hänen sanoistaan ja kerroin pitäväni kauniin huonekalun mielelläni luonamme.

Vanha peilipiironki on täyspuuta ja suhteellisen hyväkuntoinen. Kuten kuvasta voitte huomata, on piirongin pintaan kuitenkin tullut jonkin verran naarmuja ja peili on ajan saatossa hieman himmentynyt. Olen pariin kertaan pohtinut, pitäisikö piironkia jotenkin ehostaa tai entisöidä, mutta olen joka kerta tullut siihen tulokseen, että vanha huonekalu on kaunis sellaisenaan. Se saa kantaa pinnassaan ajan merkkejä ja historiansa jälkiä.

Minusta on luontevaa sisustaa kotiamme sekä vanhoilla että uusilla huonekaluilla. Minulla ei ole mitään varsinaista sisustustyyliä, mutta pidän sekä hillitystä maalaisromanttisuudesta että pelkistetystä skandinaavisuudesta. Kodissamme on paljon uutta piensisustustavaraa, mutta esille on haluttu jättää jonkin verran myös talon edellisten sukupolvien huonekaluja. Vanhat talonpoikaishuonekalut ovat kauniita, mutta jos joka huone olisi täynnä niitä, kokisin todennäköisesti eläväni museossa. Tällä hetkellä uuden ja vanhan liitto tuntuu meille sopivimmalta tavalta sisustaa kotiamme.

Tähän loppuun kertoisin mielelläni peilipiirongin tarinan, mutta harmikseni en sitä ole saanut yrityksistäni huolimatta selville. Tiedän ainoastaan, että piironki on kuulunut alun perin mieheni isän äidille, mutta edes appivanhempani eivät tiedä tarkemmin, miten piironki on taloon tullut, onko se ollut esimerkiksi huomen- tai häälahja, missä se on valmistettu ja milloin? Hämärän peitossa olevasta taustastaan huolimatta olen kovin kiintynyt suvussa kulkeneeseen vanhaan peilipiironkiin ja toivon, että se saa pysyä paikoillaan myös tulevien sukupolvien asuttaessa tätä taloa.

Olisi mukava kuulla, löytyykö teidän kodeistanne vanhoja huonekaluja/tavaroita ja millaisia tarinoita niihin liittyy?
 

lauantai 21. tammikuuta 2017

Pienen miehen nukkumanurkkaus

Kun oli aika hyvästellä ja palauttaa Vaavi-ensisänky, pohdimme hetken aikaa mieheni kanssa, millaisiin nukkumisjärjestelyihin siirtyisimme poikavauvamme osalta. Pikkumies oli iltaisin nukutettu Vaavi-ensisänkyyn, josta hän oli siirtynyt ensimmäisen tai toisen yösyötön jälkeen meidän väliimme jatkamaan uniaan. Kaikki lapsemme ovat nukkuneet osittain omissa sängyissään ja osittain perhepedissä meidän vanhempien kanssa, joten tämä tuntui kaikkein luontevimmalta nukkumisjärjestelyltä tälläkin kertaa.

Hankimme Iskun pinnasängyn käytettynä vanhimmalle tyttärellemme vuonna 2011 ja olen ollut erityisen tyytyväinen siihen, että sängyn pohjan saa nostettua/laskettua kolmelle eri korkeudelle. Näin ollen lapsukaisemme ovatkin voineet nukkua pinnasängyssä noin 2-vuotiaiksi saakka. Poikaa varten ostin uuden pinnasängynsuojan ja muutamat uudet liinavaatteet, sillä siskojen pussilakanat ja tyynyliinat olivat pääosin hempeän vaaleanpunaisia. Kuvassa näkyvän setin monet lukijoista tunnistanevatkin Färg & formin Molniksi.

Poikamme yöt pinnasängyssä ovat sujuneet suunnitelmien mukaan eli hänet nukutetaan illalla kello 20 aikoihin sänkyynsä ja sieltä hän siirtyy minun viereeni noin kello 01-03 yöllä. Aamuyöstä juniorimme tankkaa sen verran useasti rintamaitoa, että omien unieni kannalta on helpointa pitää vauva vieressäni ja imettää häntä tarpeen mukaan siinä.

Pakko muuten vielä erikseen mainita, että tuon sängyssä näkyvän pehmolampaan valitsi ja toi sairaalaan vastasyntyneelle pikkuveljelleen 4-vuotias tyttäreni. Hän muistutti jo monta viikkoa ennen synnytystä, että he käyvät isin kanssa ostamassa unilelun vauvalle ja tuovat sen mukanaan, kun tulevat meitä katsomaan. Sairaalassa tyttäreni sitten selitti, että aikoi ensin valita lampaan sinisellä rusetilla, mutta "se lammas ei hymyillyt". Pengottuaan jonkin aikaa pehmolelukasaa tyttö oli lopulta löytänyt lampaan, joka hymyili


Hoitopöydän ostimme myös käytettynä vuonna 2011, mutta aiemmin se on sijainnut makuuhuoneemme vieressä olevassa leikkihuoneessa, jota vastapäätä löytyy yksi kotimme kolmesta wc:stä. Nykyisin vanhin tyttäremme kuitenkin nukkuu tuossa huoneessa, joten sijoitimme hoitopöydän tällä kertaa makuuhuoneeseemme pinnasängyn viereen. Kaikkihan eivät hoitopöytää koe edes tarvitsevansa ja meilläkin osa vaipanvaihdoista tapahtuu sen huoneen lattialla, jossa kulloinkin satumme olemaan.
 
Hoitopöydän laatikoissa säilytän vaippoja, harsoja, puhdistusliinoja sekä vauvan hoitotarvikkeita. Näin ne ovat vaipanvaihdon yhteydessä aina käden ulottuvilla. Tyttöjen aikainen hoitoalusta oli jo sen verran kulunut, että hankin pöydälle uuden Done by Deeren Elphee-alustan.

 
Millaisia sänkyjä ja vaipanvaihtopisteitä teiltä löytyy?

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kurkistus meidän arkeemme

Ajattelin kertoa tässä postauksessa hiukan meidän arjestamme. Elän mieheni ja kolmen lapsemme kanssa maatilalla, ja lapset sekä lypsykarja ovatkin tällä hetkellä ne merkittävimmät tekijät, jotka sanelevat arkemme sisällön. Minun päiväni kuluvat kotona lasten kanssa ja mieheni pyörittää veljensä kanssa maatalousyhtymää. Sekä lapset että lypsykarjatalous vaativat sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja arkisen arjen sietokykyä.

Miltä meidän arkipäivämme sitten useimmiten näyttävät?

Mieheni ja hänen veljensä työskentelevät navetalla aamu- ja iltavuoroissa viikko kerrallaan. Koska kummallakin on perhe ja pienet lapset, jää heille tämän järjestelyn ansiosta vuoroviikoin hiukan enemmän aikaa joko aamusta tai illasta olla perheensä parissa. Mikäli mieheni on niin sanotussa aamuvuorossa, hän lähtee pihapiirissämme sijaitsevalle navetalle noin kello 05.30. Minä jään lasten kanssa nukkumaan vielä pariksi tunniksi.

Lapset heräilevät omassa tahdissaan noin kello 07-08. Vauva on tankannut yön aikana rintamaitoa 2-4 kertaa. Jokaisella lapsella on oma tapansa viettää aamun ensimmäiset hetket ja koska meillä ei yleensä ole kiire minnekään, olen sen heille sallinut. Vanhin tyttäremme haluaa herättyään katsella kaikessa rauhassa Pikku Kakkosta, toinen tyttäremme aloittaa aamunsa aamiaisella ja poikavauvamme touhuaa aamuisin hyväntuulisena leikkimatollaan. Lasten syöttämisten, pukemisten ja vaipanvaihtojen lomassa syön itsekin aamiaista ja laitan sekä astian- että pyykinpesukoneen päälle. Viisihenkisessä perheessä likaisia astioita ja vaatteita kertyy lähes joka päivä koneellinen.

Kello yhdeksään mennessä kaikki ovat yleensä syöneet aamiaisensa ja yöpuvut on vaihdettu päivävaatteisiin. Aamun ohjelma riippuu siitä, olemmeko kotona vai lähdemmekö kerhoihin. Maanantaisin käymme seurakunnan järjestämässä perhekerhossa ja torstaisin vanhimmalla tyttärellämme on hänen oma 4-5-vuotiaiden kerhonsa. Muina päivinä lähdemme yleensä aamuisin ulos ja vauva nukkuukin siellä päivän ensimmäiset unensa, jotka voivat kestää tunnista kolmeen tuntiin.

Kellon lähestyessä yhtätoista palaamme sisälle ja syömme lounasta, joka yleensä koostuu edellisen päivän ilta-aterian tähteistä. Lounaan jälkeen lapset leikkivät tai luemme yhdessä kirjoja. Puolenpäivän maissa 2-vuotias tyttäremme lähtee kanssani päiväunille ja mikäli vauva on herännyt, otan hänet mukaamme "tissittelemään". Vanhempi tyttö haluaa yleensä jäädä pienten päiväunten ajaksi leikkimään omaan huoneeseensa tai katsomaan jotain lastenohjelmaa.

Nuoremman tytön nukahdettua palaan vanhemman tyttäremme luokse ja puuhailemme jotain yhdessä. Mikäli vauvakin on nukahtanut, haluaa 4-vuotiaamme yleensä piirtää, maalata, askarrella, lukea tai leikkiä kanssani. Pienempien päiväunet eivät yleensä kestä kauan ja pian kaikki kolme ovatkin taas ympärilläni pyytäen huomiotani ja hoivaani.

Miestäni ei päivän aikana juuri talolla näy, sillä navetalla on paljon tekemistä pitkin päivää. Yleensä hän kuitenkin piipahtaa syömässä kello 12-13 maissa ja silloin tyttäremme selostavat kilpaa päivän touhujaan. Isännän palattua navetalle tytöt syövät välipalaa kello 13-14 aikoihin ja viettävät lopun iltapäivästään omien touhujensa parissa. Tällä hetkellä suosituimpia ovat Barbie- ja Frozen-leikit. Jos ilma on hyvä ja illan ruoka nopeasti toteutettavissa, lähdemme iltapäivälläkin ulkoilemaan.

Valmistan iltaruoan yleensä kello neljäksi ja samoihin aikoihin mieheni päättää työpäivänsä navetalla, mikäli hän on aamuvuorossa. Jos hän sen sijaan on iltavuorossa, käy hän tässä vaiheessa syömässä ja palaa sen jälkeen illaksi navetalla, jossa hänellä menee yleensä kello 20-21 saakka. Iltaruoan pyrimme syömään koko perhe yhdessä ja sen aikana vaihdamme keskenämme päivän tärkeimmät kuulumiset.

Illallisen jälkeen lapset houkuttelevat isäänsä leikkimään tai sitten he katsovat kolmestaan Pikku Kakkosta. Minä puolestani lopettelen päivän kotitöitä ja hoidan vauvaa, joka nukkuu yleensä vielä yhdet päiväunet kello 16-17 aikaan. Vietämme arki-illat pääosin kotona, mutta tiistaisin vanhemmalla tyttärelläni on kello 17 balettitunti naapurikaupungissa ja mahdollisuuksien mukaan mieheni lähtee käyttämään tytärtämme siellä. Minä jään pienimpien kanssa kotiin touhuilemaan.

Illan leikkien, hassuttelujen ja touhujen jälkeen ohjaamme lapset siivoamaan lelunsa paikoilleen ja rauhoitumme syömään iltapalaa kello seitsemältä. Iltapalan jälkeen pesemme hampaat, vaihdamme kaikille lapsille yöpuvut ja luemme kummankin tytön valitseman iltasadun. Sänkyihin peittelemisen yhteydessä luemme vielä yhdessä iltarukouksen ja laulamme tyttöjen toivomat iltalaulut. Vanhin tyttäremme nukahtaa itsekseen omassa huoneessaan, mutta nuoremmat lapsemme tarvitsevat minut nukuttajakseen. Kaikki lapset menevät sänkyihinsä kello 20 ja yleensä puoli yhdeksään mennessä he ovat jo unessa. Vauva saattaa herätä illan aikana vielä kerran syömään, mutta pääsääntöisesti kello 21 alkaa minun ja mieheni kahdenkeskinen aika. Nukkumaan me aikuiset menemme yleensä kello 22-23.

Tältä siis näytti meidän arkemme ja useimmiten päivät toistuvat melko samanlaisina. Viikonloppuisin yritämme tavata mahdollisuuksien mukaan ystäviä/sukulaisia tai tehdä jotain normaalista arjesta poikkeavaa, kuten käydä kaupungissa pitsalla, viettää leffailtaa tai paistaa makkaraa nuotiolla.

Viikolla arkemme rakentuu pääosin rutiinien varaan ja itse olen todennut nimenomaan rutiinit tärkeäksi tekijäksi pikkulapsiarjen pyörittämisessä. Meidän perheessämme rutiinit tuovat lasten päivin ennustettavuutta ja mahdollistavat kaikkien kannalta sujuvan arjen.

Tämä postaus ei ollut varsinainen "Meidän päivä-postaus" eli en kirjannut ylös kaikkia vaipanvaihtoja, vauvan syöttöjä, sylittelyhetkiä jne. mutta kaikille lienee selvää, että kun perheessä on kolme alle kouluikäistä lasta kuuluvat nämä itsestään selvästi jokaiseen arkipäivään :)

Miltä meidän arkemme näyttää sinun silmissäsi?