keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Pehmeää perheen pienimmälle

Vaikka aurinko onkin lämmittänyt viime päivinä jo oikein mukavasti, on perheemme nuorimman jäsenen eli yhdeksän kuukautisen poikavauvan vaatetus mietittävä vielä tarkkaan. Pieni isännän alku nukkuu nimittäin kaikki päiväunensa ulkona vaunuissa ja yhdet unet saattavat kestää 2-3 tuntia. On siis varmistettava, ettei nukkujalle tule kylmä, eikä kuuma.

Nukkumaan menevän tai muuten vain ulkoilevan vauvan jalkoihin on ollut kätevintä vetäistä kevyet, mutta samalla lämmittävät villasukat. Törmäsin jokin aika sitten Mariannen blogissa ehkä maailman suloisimpiin nallevillasukkiin, jotka hän oli neulonut omalle, tuolloin vielä syntymättömälle vauvalleen.


Koska omissa käsissäni neulepuikot saavat aikaan vain surkeaa sotkua, vinkkasin blogista äidilleni ja jonkin ajan kuluttua mummo toi kyläilemään tullessaan tuliaisena pienelle pojalle nuo ihastelemani villasukat. Suloiset sukat ovat olleet todella mieluisat ja joka päivä kovassa käytössä.

Kiitokset siis taitavalle äidilleni sukkien toteutuksesta ja Mariannelle inspiraatiosta! Näiden nallevillasukkien ohje löytyy Mariannen Maalaiskoti Myllyhaassa-blogista täältä.


Ps. Kuvaaminen oli tällä kertaa normaaliakin haastavampaa, sillä nallesukat viuhtoivat kamerani edessä sinne tänne, eivätkä pysyneet hetkeäkään paikoillaan. Pahoitteluni siis kuvien laadusta :D 

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kesän kynnyksellä

Tuntuupa hassulta katsella noita edellisen postauksen lumikuvia reilun viikon takaa, sillä nyt täällä näyttää jo aivan erilaiselta. Kevät on tullut oikein rytinällä ja lämpötila on keikkunut tänään +20 asteen hujakoilla! On kuin luonto olisi päättänyt loikata suoraan alkukesään: toissaviikon lumen peittämä nurmikko vihertää, käki kukkuu ja pääskysetkin saapuivat tänään navetalle.

Olen yrittänyt heilua viime päivät ahkerasti haravan varressa, sillä lasten sairastellessa saivat pihahommat jäädä ja nyt tulikin sitten aikamoinen kiire haravoida talven jäljet pois kasvavan nurmikon tieltä. Pikkutytöt ovat olleet apunani ja vauva on mahdollistanut piha-askareeni nukkumalla 2-3 tunnin unia vaunuissa. Iltaisin olemme saaneet ihastella auringon rusottamia poskia, eikä untakaan ole tarvinnut pitkään houkutella.

Tänään sain pihansiistimisoperaationi vihdoin päätökseen ja sen kunniaksi istutin ensimmäiset kesäkukkaseni. Koska en ole mikään viherpeukalo, pitäydyn tutuissa ja turvallisissa orvokeissa, jotka saivat tänä vuonna kaverikseen murattia.  Odotan joka vuosi malttamattomana orvokkien saapumista kukkakauppaamme ja sitten arvon pitkään ja hartaasti, mikä väri olisikaan kaunein :D Tänä vuonna minut valloittivat valkovioletit kaunottaret.


Kevätlintujen ja -kukkien lisäksi varma kevään ja alkavan kesän merkki maatilalla ovat traktorit, jotka ovat tänään vihdoin päässeet pelloille. Vaikka itse en istukaan traktorin kopissa tai osallistu muutenkaan tilan viljelytöihin, niin kyllä se tekemisen meininki tarttuu, kun katselee edestakaisin huristavia traktoreita ja kiireisiä isäntiä. Vuosien kuluessa olen oppinut nauttimaan tästä ajasta, vaikka se tarkoittaakin sitä, että perhe- ja parisuhdeaika jäävät kesällä melko vähäisiksi.

Jos pian 3-vuotta täyttävältä ja 4-vuotiaalta tyttäreltäni puolestaan kysyisi, mitkä ovat heidän mielestään kesän merkkejä, vastaisivat tytöt todennäköisesti, että leikkimökin siivoaminen ja pillimehujen juominen talon portailla traktorirallia katsellen. Tänään ei ehditty vielä siivoamaan leikkimökkiä, mutta pillimehut juotiin ja aina ne maistuvat yhtä hyviltä!

Mitkä teille ovat ne tärkeimmät merkit kesän saapumisesta?

torstai 11. toukokuuta 2017

Toukokuun lumitilanne vm 2017

Nyt taidetaan laittaa kevään hehkuttaminen hetkeksi tauolle, sillä ainakin täällä Itä-Suomessa näytti tänä aamuna tältä:



Ihanan keväistä, eikös vain :D

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ei aina tarvitse selvitä yksin

Asumme pienessä maalaiskylässä, jossa muiden pienien kylien tapaan on viime vuosina tapahtunut paljon palvelujen karsimista. Monet liiketilat ovat tyhjillään ja palveluja on siirretty parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kaupunkiin. Silti täältä voi löytää paljon hyvää, jos osaa vain katsoa tarkkaan ja arvostaa esimerkiksi pienten kylien yhteisöllisyyttä.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin meillä on sairasteltu paljon viime aikoina. Tällä viikolla räkätaudin kaveriksi on saatu myös vatsapöpöä ja mieheni ollessa paljon navetalla, olen joutunut pyytämään usein avuksi lähellä asuvaa anoppiani. Anoppini on onneksi ihminen, joka auttaa tällaisissa tilanteissa mielellään, mutta kun viime aikoina avuntarve on ollut lähes päivittäistä, on sen toistuva pyytäminen jopa hieman hävettänyt: pitäisihän sitä pärjätä yksin ja pärjääväthän ne muutkin!

Kun tytöt olivat tänään muutaman tunnin mummon hyvässä hoidossa, pääsin kylälle hoitelemaan asioita lykkien samalla nuorimmaistamme vaunuissa. Kärryttelin ensimmäiseksi kukkakauppaamme tilaamaan äitienpäiväkukat. Kukkakaupan säilyminen tällaisella pikkukylällä on ollut ainakin minulle suuri ilon aihe. Nykyisin kauniita kukkia saa lähikaupastakin, mutta itse vierailen mielelläni kylämme kukkakaupassa paitsi hyvän valikoiman, myös todella mukavan kukkakauppiaamme ansiosta. Vuosien kuluessa tästä miehestä on tullut eräänlainen perhetuttu ja asioinnin yhteydessä hänen kanssaan tulee vaihdettua sana jos toinenkin.

Saavuin siis jo valmiiksi positiivisella mielellä varustettuna kukkakaupan ulko-oven eteen. Koska vauva oli juuri nukahtanut, en voinut nostaa häntä pois vaunuista, eikä nukkuvan vauvan jättäminen valvomatta kaupan eteen tuntunut myöskään sen paremmalta vaihtoehdolta. Päätin siis taiteilla vaunut sisälle kukkakauppaan pitämällä toisella kädellä auki liikkeen ovea ja vetämällä vaunuja toisella kädellä. Koska kaupan oviaukko on kapea ja eteinen täynnä kukkia, jouduin keplottelemaan aika lailla, että sain vaunut sisälle tuhoamatta kukkakaupan omaisuutta.

Kukkakaupan valikoimaa tarkasteli samaan aikaan eräs minulle entuudestaan tuntematon miesasiakas. Sain suoritettua tilaukseni nopeasti, mutta palatessani vaunujen luo totesin, että poistuminen kukkakaupasta ei sujuisikaan samalla menetelmällä kuin sisääntulo. Ahtaassa käytävässä vaunuja ei saanut käännettyä ympäri ja näin ollen minun oli mahdotonta avata toisella kädellä ovi ja työntää toisella vaunut ulos. Kaikki vaihtoehdot harkittuani jouduin palaamaan myyntitiloihin ja kysäisemään, voisiko joku tulla avaamaan minulle oven.

Osoitin pyyntöni lähinnä kukkakaupan työntekijöille, mutta samalla hetkellä, kun sain sanani ilmoille pyyhälsi ohitseni kaupassa ollut miesasiakas ja avasi oven pyydellen anteeksi, ettei hän ollut älynnyt tarjoutua heti avukseni. Työntäessäni vaunuja ulos avatusta ovesta minä puolestani pyytelin anteeksi, että aiheutin hänelle ylimääräistä vaivaa ja vakuuttelin, että yleensä yritän kyllä selvitä yksin. Yllättäen tämä minulle entuudestaan vieras mies katsoi minua silmiin, hymyili ja sanoi: "Ei aina tarvitse selvitä yksin."

Kiitin miestä avusta ja jatkoin matkaani, mutta luulen, että siinä, mitä hän sanoi minulle, on pureskeltavaa vielä moneksi päiväksi. Ei aina tarvitse selvitä yksin!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevät koittaa maatilalla

Kevät etenee täällä Itä-Suomessa hitaasti, mutta varmasti. Tosin välillä tuntuu, että tuskastuttavan hitaasti ja tänäänkin katselimme iltapäivällä ikkunasta räntäsadetta. Lapset ovat sairastaneet räkätautia viikon verran ja tämän kevään tähänastisesti lämpimimmät päivät osuivat juuri niille pahimmille sairastelupäiville. Kun kevään etenemistä on jouduttu seuraamaan lähes viikon ajan pelkästään ikkunaruutujen takaa, niin tänään oli jo ihan pakko päästä edes hetkeksi ulos tutkailemaan pihapiiriä.


Kuten monilla muillakin maatiloilla, niin meilläkin isännät alkavat valmistautua vuoden kiireisimpään aikaan. Kevättalvi käytettiin voimien keräämiseen ja maatilan paperitöihin, mutta nyt huolletaan koneita ja tehdään valmisteluja peltotöiden aloitusta varten. Minä puolestani valmistaudun henkisesti siihen, että pian isäntä tekee jopa 17 tuntisia työpäiviä ja vastuu kotiarjen pyörittämisestä jää joksikin aikaa lähes kokonaan minulle.


Lapset olivat innoissaan päästyään ulkoilmaan ja nähtiinpä pellolla pienen ballerinamme kevättanssikin! Navettatietä kulkiessamme 4-vuotiaani totesi: "Äiti, minä olen onnellinen!" Kun kysyin, mistä tyttäreni koki onnellisuutta, sain vastaukseksi: "Keväästä!" Eikä siihen onnellisuuteen muuta tarvitakaan ♥


"Hän laskeutui selälleen sammalikkoon ja katsoi kevättaivaalle. 
Sen laki oli kirkkaan sininen ja rannat puiden latvojen yläpuolella merenvihreät. 
Ja hänen kevätsävelensä alkoi liikehtiä jossain hatun alla. 
Siinä oli yksi osa odotusta ja kaksi osaa kevätkaihoa ja loput hillitöntä yksinolon hurmaa." 
(Tove Jansson: Näkymätön lapsi)

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Syli

Vappumme sai odottamattoman käänteen, kun lapsemme sairastuivat vuoronperään ja iloisen juhlinnan sijasta vietimme vapun neljän seinän sisällä pieniä potilaita hoivaten.
 
Kun perheeseen kuuluu kolme alle 5-vuotiasta lasta, ovat sairastelupäivät pitkiä ja syli tarpeen. Tosin meillä kyllä pidetään lapsia sylissä paljon muutenkin, eikä vain sairastelun aikana. Vauva viettää luonnollisesti paljon aikaa sylissä, mutta syliä kaipaa monta kertaa päivässä myös 2-vuotias uhmailijamme ja toisinaan saan kaapattua syliini itseään jo kovinkin isona tyttönä pitävän 4-vuotiaankin.
 
Meidän perheessämme lasten sylissä pitäminen on tärkeä ja luonnollinen osa lapsista huolehtimista ja heidän kasvattamistaan. Syliin saa tulla ja sylissä pidetään, kun halutaan osoittaa kiintymystä ja rakkautta, kun väsyttää, kun on paha olla ja silloinkin kun kiukuttaa. Vanhemman syli kertoo lapselle rakkaudesta, hoivasta, välittämisestä ja hyväksynnästä. Lupaa tulla syliin ei tarvitse ansaita tai pyytää, siihen saa tulla ja siinä saa olla.
 
Toisinaan kuulee vieläkin varoitteluja, joiden mukaan sylissä viihtyvistä lapsista kasvaa passiivisia "sylivauvoja" eli lapsia, jotka eivät uskalla tehdä mitään ja jotka roikkuvat äidin paidanhelmassa vielä teini-ikäisinäkin. Kommenttien taustalla vaikuttava ajatusmaailma näyttäytyy omien kasvatusnäkemysteni valossa kovin vieraalta ja kovaltakin. En ole nimittäin koskaan tavannut ihmistä, joka olisi surrut sitä, että hänestä on välitetty liikaa, mutta sen sijaan olen työssäni kohdannut paljonkin aikuisia, jotka ovat lapsuudessaan kärsineet vanhempiensa välinpitämättömyydestä.
 
Kasvatustapoja on toki monia ja hyvä lapsuus rakentuu monista eri tekijöistä, mutta minusta sylissä pitäminen on yksi luonnollisimmista tavoista vastata lapsen läheisyyden ja hoivan tarpeeseen sekä rohkaista ja tukea hänen itsetuntonsa kehitystä. Lapseni tulevat syliini, kun he ovat sairaita, kaipaavat lohdutusta, haluavat kertoa asioistaan, tarvitsevat hellyyttä tai ihan muuten vain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapseni istuisivat koko päivän sylissäni, vaan he saattavat tulla kesken leikkiensä hetkeksi syliini ja lähteä sitten omasta aloitteestaan jatkamaan leikkejään.

Haluamme vanhempina viestittää lapsillemme, että sylimme on avoin kaikissa tilanteissa ja kaikissa tunnetiloissa. Syliimme saa tulla iloisena, surullisena, väsyneenä, innostuneena ja jopa vihaisena. Pari päivää sitten uhmaikäiseni totesi minulle kiellettyäni tai käskettyäni jotain, että olen tyhmä äiti, mutta samaan aikaan hän ojensi kulmat kurtussa kätensä, jotta ottaisin hänet syliini. Näen asian niin, että näissä näennäisesti ristiriitaisissa tilanteissa lapseni kokee kyllä pettymystä sen suhteen, että asetan hänelle rajat, mutta samaan aikaan hän tarvitsee minua käsitelläkseen aiheuttamani pettymyksen.

Kaiken kaikkiaan toivon, että lastemme lapsuusmuistoihin tallentuu runsaasti sellaisia hetkiä, jolloin he olivat äidin tai isän turvallisessa sylissä!

Ota syliin
rutistetaan
ollaan hiljaa
kuunnellaan.
Hiljaa ihan supatellaan
salaisuudet sanotaan.
 
Sanoa vois joka päivä
kuinka paljon tykätään
ja miten tuntuu mukavalta
sylissä kun pidetään.
 
-Tuntematon-

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Perinteikästä vapun viettoa

Koska elämme maalaistalossa, navetta pihapiirissämme, ajattelin jakaa teille hieman perinnetietoa siitä, miten vappua eli valpuria on vietetty entisajan maalaistaloissa. Vapun viettoon on tuolloin liittynyt myös yksi erityinen perinne, jonka poisjäämisestä olen pelkästään iloinen :D

Nykyisin vappujuhlinta tuntuu keskittyvän vuosi vuodelta enemmän kaupunkeihin ja siihen kuuluvat oleellisena osana puheet, lasien kilistely, ylioppilaslakit, vappupiknikit sekä erilaiset vappuherkut. Entisajan ihmiset eivät sen sijaan ainakaan maaseudulla pystyneet viettämään vapun aikaan kovinkaan kummoisia ruokajuhlia, sillä ruokavarastot olivat huvenneet talven aikana tuntuvasti. Ravinnon niukkuuden vuoksi maalaistalojen karja laskettiin laitumelle viimeistään toukokuussa. Uloslaskuun liittyi tuolloin monia erilaisia rituaaleja, joilla haluttiin varmistaa seuraavan vuoden karjaonni ja -menestys.

Joissain taloissa karjan uloslaskemisessa oli talon emännällä erityisen merkittävä rooli. Karja lähetettiin laitumelle siten, että talon emäntä kiipesi korkean jakkaran tai telineiden varaan seisomaan ja talon lehmät laskettiin laitumelle hänen haarojensa välistä. Samalla emäntä kopautti jokaista lehmää, piirsi lehmiin tervalla merkin tai ripsautti niiden päälle vettä. Lehmät saateltiin laitumelle toivottaen " Yhtenä ulos ja kahtena sisään!". Näin lehmän toivottiin palaavan syksyllä navettaan vasikka mukanaan. Pohjanmaalla kuljettiin vapun aikaan pitkin kylää lehmänkelloja soittaen, jotta lehmät lypsäisivät kesällä enemmän.

Onneksi nykyemäntien ei enää tarvitse kiipeillä vappuna jakkaroille muuten kuin kurkotellakseen munkkien sokeroimispussia tai ripustaakseen serpentiiniä ;D

Kuva


Iloista vappua kaikille!

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mehevä mutakakku

Kuten jo eilisessä postauksessa suunnittelin, niin meillä tosiaan herkuteltiin sunnuntaina päiväkahviaikaan mehevällä mutakakulla. Valmistan mutakakun lähes aina äitini hyväksi havaitulla reseptillä, jota olen tosin hieman muokannut ja ajattelin sen nyt täälläkin jakaa. Mutakakusta pitävät meidän perheessämme kaikki, mutta se on erityisesti mieheni herkkua ja taisi anoppi aikoinaan hankkia pisteitä vävypojan silmissä muun muassa juuri tällä leipomuksellaan;)

Yleensä mutakakku päätyy pöytäämme sellaisenaan ja sen koristeluksi riittää ohut kerros tomusokeria. Tähän postaukseen laitoin kuitenkin kuvan mutakakusta, jonka leivoin pääsiäisen aikaan, sillä pienellä koristelulla tämäkin kakku voi nimestään huolimatta näyttää varsin hurmaavalta.

MUTAKAKKU

4 kananmunaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1 rkl tummaa kaakaota
150 g voita
noin 250 g tummaa suklaata

Aloita kakun valmistaminen sulattamalla voi kattilassa ja paloittele siihen suklaa.
Sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
Sekoita toisessa astiassa keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakao.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita siihen varovasti suklaaseos.
Siivilöi taikinaan jauhoseos ja sekoita se taikinaan kevyesti kääntelemällä. 
Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja paista mutakakkua 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.
Tarjoa hieman jäähtyneenä esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

 

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kevätkuulumisia

Mitenkäs tässä näin pääsi käymään, että blogi unohtui useaksi kuukaudeksi, eikä uusia tekstejä ole syntynyt tammikuun jälkeen? Oikeastaan vastaus kysymykseen on helppo: elämä kävi eli viime kuukaudet ovat olleet niin täynnä lapsia, kotitöitä ja muuta touhua, ettei blogiharrastukselle ole jäänyt aikaa. Iltaisin, kun lapset on saatu nukkumaan olen ollut niin poikki, että tietokone on jäänyt avaamatta.

Vauvavuosi ja yövalvomiset ovat tietenkin tehneet väsymyksen suhteen tehtävänsä, mutta minulle on muutenkin tyypillistä, että kevään koittaessa tahtini hidastuu, enkä saa oikein mitään aikaiseksi. Kärsin siis joka vuosi jonkinasteisesta kevätväsymyksestä. Tyypillisempäähän taitaa olla, että ihmisiin iskee syysmasennus, mutta itselleni syksy on vielä sitä aikaa, että väsymykselle ei saa antaa periksi, sillä maatilan peltotyöt jatkuvat yleensä lokakuun loppuun saakka. Siihen asti minunkin on jaksettava pyörittää lapsia ja kotitöitä paljolti itsekseni. Marraskuusta toukokuuhun mies pystyy onneksi olemaan enemmän kotona ja silloin sitä kai antaa itselleen luvan hieman hellittää ja monen kuukauden aikana kertynyt väsymys vihdoin purkautuu.

Ajoittaisesta väsymyksestä huolimatta meille kuuluu kuitenkin hyvää ja kolmilapsisen perheen arki on pyörinyt omalla painollaan. Nuorimmaisemme on nyt kahdeksan kuukautta vanha ja uusia taitoja löytyy koko ajan. Liikkumisen suhteen pieni mies ei ole pitänyt kiirettä, mutta mikäli hän tulee siskoihinsa, niin tulevina kuukausina tulee tämänkin taidon osalta tapahtumaan paljon. Olen saanut seurata ilolla myös sitä, miten lämpimästi isosiskot pikkuveljeensä suhtautuvat ja haluavat häntä hoitaa. Arki on täynnä pieniä ilonaiheita ja viime kuukausina olenkin opetellut niistä kiittämään. Kaiken kaikkiaan elämä on tällä hetkellä kaikin puolin kunnossa ja kesän varalle meillä on paljon kivoja suunnitelmia.

Maatilan kevätkiireet odottavat jo aivan nurkan takana ja pian pihan täyttävät traktoreiden ja muiden peltotyökoneiden äänet. Tänään vietämme kuitenkin vielä kiireetöntä sunnuntaita koko perheenä ja iltapäivällä suunnittelen pyöräyttäväni pikku kokkieni avustuksella oikein suklaisen mutakakun:)

Mitä teille kuuluu?

maanantai 30. tammikuuta 2017

Parisuhde puntarissa

Usein kuulee varoiteltavan vauva-/pikkulapsiajan rankkuudesta ja niin sanottujen ruuhkavuosien negatiivisesta vaikutuksesta parisuhteeseen. Oman ja parisuhdeajan puute, väsymys, taloudelliset huolet, seksuaalielämän haasteet ym. kuormittavat ilman muuta lapsiperheen arkea ja voivat etäännyttää puolisoita toisistaan. Ikävä tosiasia on sekin, että monet erot tapahtuvat lasten ollessa vielä pieniä. Pariskunta, joka on vaikuttanut syvästi toisiinsa sitoutuneelta ja jolla on tuntunut menevän ihan hyvin, saattaakin ilmoittaa nuorimman lapsen ollessa parivuotias aikovansa erota.

Tuttavapiiristä kantautuneiden erouutisten myötä olen toisinaan itsekin ajautunut puntaroimaan parisuhdettamme ja sitä rasittavia tekijöitä. Meidän tapauksessamme haastavinta on sovittaa yhteen maatalousyrityksen pyörittäminen ja perhe-elämä. Kolme alle viisivuotiasta lasta vaativat paljon huolenpitoa ja hoitoa, eikä parisuhteelle tunnu olevan aina kovin paljon annettavaa.

Tästä huolimatta olen tullut parisuhdettamme puntaroidessani siihen lopputulokseen, että meillä menee nyt aika hyvin. Voin kuitenkin rehellisesti myöntää senkin, että välillä meillä on ollut hyvinkin raskasta. Kuuteen avioliittovuoteemme on sisältynyt surua, pettymyksiä, riitoja, loukkaantumisia ja toisen arvostelua, mutta toisaalta myös hedelmällisiä keskusteluja, kypsymistä sekä positiivista muutosta.

Olen toisinaan pohtinut, mikä meidät on mieheni kanssa aikoinaan saanut sitoutumaan toisiimme ja miksi olemme edelleen yhdessä, vaikka aika ajoin olemme kumpikin olleet täysin väsähtäneitä toisiimme ja yhteiseloomme. Lueskellessani eräänä päivänä vanhan Kaks Plussan (3/2014) artikkelia "Pitoa suhteeseen" tajusin kuitenkin selkeästi, että pettymyksistämme ja kompastuskivistämme huolimatta parisuhteestamme löytyvät kuitenkin nuo viisi artikkelin mainitsemaa tärkeää tekijää, jotka ovat pitäneet ja toivottavasti pitävät meidät tulevaisuudessakin yhdessä:

1. Motivaatio

"Onnellisten ja onnettomien liittojen ero on motivaatiossa ja tahdossa."

Kyllä, olemme mieheni kanssa sitoutuneet tekemään töitä parisuhteemme eteen, eikä kumpikaan näe eroa ensimmäisenä vaihtoehtona aikoina, jolloin ristiriitoja on paljon. Yritämme pysyä uskollisina sille lupaukselle, jonka annoimme naimisiin mennessämme "Tahdotko rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissä?". Silloinkin, kun varsinaisia rakkauden tunteita ei ole, voi kuitenkin tahtoa pysyä yhdessä ja työskennellä asioiden korjaamiseksi.

2. Luottamus

"Vahva luottamus puolisoon kaikissa asioissa on tärkein syy pysyä yhdessä. Hyvä parisuhde muistuttaa tässä mielessä hyvin toimivaa työparia. Luottamukseen liittyy myös molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus."

Vaikeus luottaa ihmisiin ja toisinaan myös omaan puolisooni on valitettavasti ollut yksi omista heikkouksistani. En tarkoita tällä uskollisuuteen liittyvää luottamusta, vaan esimerkiksi sitä, että luottaa toisen hoitavan jonkin yhdessä sovitun asian. Ihailen täällä maaseudulla pariskuntia, jotka tekevät elämäntyönsä yhteisellä maatilalla kohdaten kaikki siihen liittyvät onnistumiset ja vaikeudet yhdessä. Vähitellen minäkin olen onneksi oppinut luottamaan mieheeni ja pyrkinyt osoittautumaan myös omasta puolestani hänen luottamuksensa arvoiseksi. Nykyisin arvostan ja kunnioitan puolisoani ihmisenä, miehenä sekä elämänkumppanina jopa enemmän kuin kuusi vuotta sitten!

3. Hyvä rakkauselämä

"Tämä on syvin parisuhteen solmimisen motiivi ja parisuhteen liima. Läheisyydelle ja intohimolle annettu aika hoitaa suhdetta. Kääntäen rakkaudettomuus ja seksisuhteen ongelmat kuuluvat yleisimpiin eron syihin."

Emme ole mieheni kanssa kovin romanttinen pariskunta ja aika ajoin olen tuntenut tästä syystä huonommuutta joidenkin ystäväpariskuntiemme rinnalla. Emme osaa käyttää päivittäin "Minä rakastan sinua"-lausetta tai vaalia hellyyttä jokapäiväisessä arjessa. Tällä hetkellä kahdenkeskinen aika on todella vähissä lasten ja maatalousyrityksen vuoksi. Yritämme kuitenkin edes silloin tällöin löytää aikaa meidän aikuisten väliselle hellyydelle ja läheisyydelle.

4. Sitoutuminen perheeseen

"Etenkin pikkulapsivaiheessa tuntuu todella tärkeältä, että molemmat sitoutuvat perheeseen ja lapsiin."

Tämä kohta on ehkä yksi meidän vahvuuksistamme, sillä perhe ja lapset ovat meille kummallekin todella tärkeitä ja vanhemmuus on sitonut meitä myös toisiimme. Tosin vanhimman tyttäremme synnyttyä koin, että vauvan tulo muutti vain minun elämääni ja mieheni jatkoi arkeaan entiseen malliin. Tämä yksin vastuun kanssa jäämisen kokemus herätti minussa kiukkua ja aiheutti meillä riitoja, mutta pikkuhiljaa miehenikin löysi oman tapansa olla isä ja panostaa perheeseen niissä puitteissa, joissa se maatalousyrittäjälle on mahdollista. Tänä päivänä voin ylpeänä todeta, että puolisoni on yksi sitoutuneimmista ja lapsiinsa panostavimmista isistä, jonka tunnen!

5. Samanlaiset elämänarvot

"Eronneiden yleisimpiin ristiriitojen aiheisiin kuuluvat osapuolten erilaiset arvot ja elämäntyylit."

Lasten lisäksi tämä on toinen tärkeimmistä meitä yhdistävistä tekijöistä. Yhteiset arvot toivat meidät yhteen ja niiden varaan olemme avioliittomme rakentaneet. Toisaalta erilaiset taustamme ovat puolestaan olleet ehkä suurin ristiriitojen aiheuttaja, sillä ihmisen, joka ei ole lähtöisin maatilalta voi olla vaikeaa sopeutua tilanteeseen, jossa maatilayritys on sekä työ että elämäntapa. Puhun nyt siis itsestäni, sillä oma "emännäntaipaleeni" ei ole sujunut aina niin ruusuisesti kuin avioliittoon mennessäni kuvittelin. Onneksi yhteinen arvopohja on kuljettanut meitä samaan suuntaan ja muistuttanut, että olemme samassa veneessä myrskyistä huolimatta.

Haluaisin vielä lopuksi huomauttaa, että tämän postauksen tarkoituksena ei ollut hehkuttaa omaa parisuhdettani tai esittää sitä täydellisessä valossa. Meillä on ollut omat kompastuskivemme ja välillä hyvinkin vaikeaa pariskuntana. Yritinkin tässä postauksessa tuoda esille yhtälailla sekä vahvuuksiamme että heikkouksiamme.

Toivoisinkin nyt teiltä lukijoiltani vastakaikua  tähän postaukseeni sen suhteen, mitkä teidän mielestänne ovat ne tärkeimmät hyvää parisuhdetta ylläpitävät tekijät tai kääntäen, mitkä tekijät rasittavat ja tuhoavat parisuhteita?
 

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Keittotaitoa kerrakseen

Jos edellisen postauksen perintökohde herätti ihastusta, niin tässä jutussa seuraa hiukan lisää perinteikkyyttä ja maaseudun historiaa;)

Mietitäänkö teilläkin usein, mitä tänään syötäisiin? Miltä kuulostaisi perinneruoka suoraan maaseudun sydämestä? Jos luet tämän postauksen loppuun, saat tietää, millaisesta herkusta mahtaakaan olla kyse...

Muutettuani asumaan mieheni sukutilalle reilut kuusi vuotta sitten aloitin "emännyyteni" siivoamalla talon kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Eräänä päivänä törmäsin yläkerrassa lehtikasaan, jonka välistä löysin vanhan keittokirjan. Kirjan sivut olivat irronneina hujan hajan, mutta kannet olivat tallella.

Käytin kirjaa eräällä työpajalla, jossa se sidottiin uudelleen ja kannet entisöitiin. Kunnostuksen jälkeen aloin eräänä iltana selailla kirjaa ja totesin sen kuuluneen mieheni isän äidille (kuten edellisen postauksen piironkikin).  Mieheni mummo on ilmeisesti käynyt jonkinlaisen emäntäkoulun, jossa tätä Keittotaito- nimistä kirjaa on käytetty.


Selailin reseptejä eteenpäin ja jossain vaiheessa totesin, että kylläpä ovat ajat ja reseptit muuttuneet! Olen itsekin käynyt talouskoulun, mutta meidän keitoksemme jäivät aika mielikuvituksettomiksi näiden "herkkujen" rinnalla.

Ajattelinkin jakaa teille nyt yhden tämän kirjan "lempiresepteistäni" :D Pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi kaikilta herkkävatsaisilta lukijoiltani ja suosittelen siirtymään vaikkapa Kinuskikissan reseptien pariin...

Paistetut utareet
 
Utareet,
suolaa,
1 muna,
1 dl korppujauhoja
Paistamiseen: voita t. margariinia
 
Utareet puhdistetaan, halkaistaan ja pannaan hiukan suolattuun veteen kiehumaan pehmeiksi.
Kun ne on paloiteltu sopiviksi palasiksi, ne kastellaan vatkatussa munassa, kieritellään korppujauhoissa ja paistetaan voissa tai margariinissa pannussa kauniin ruskeiksi joka puolelta.
Tarjotaan kuumina.
 
Tähteet: Jäljelle jääneet utareet hienonnetaan ja käytetään munakkaitten,
kuoriaisten, simpukankuorien ym. täytteenä tai palasiksi leikattuina voileivän päällä.

 
Bon appétit...
 
Kun luin tämän reseptin ensimmäistä kertaa, voin tunnustaa, että se ällötti  minua suuresti, mutta lueskellessani Keittotaito-kirjaa eteenpäin aloin samalla myös ihailla sitä luovuutta, taloudellisuutta ja ekologisuuttakin, jota entisajan emännät ovat harjoittaneet. Mitään ei ole heitetty hukkaan ja perhe on ruokittu välillä hyvinkin niukoista antimista. Kunnianosoitus siis entisajan emäntien taidoille, vaikka kaikki heidän reseptinsä eivät meidän makuhermojamme enää hivelisikään :)

maanantai 23. tammikuuta 2017

Perintöpiironki

Pysytellään vielä hetki makuuhuoneessamme, sillä haluan esitellä teille yhden tämän talon rakkaimmista huonekaluista. Makuuhuoneemme nurkassa seisoo nimittäin kaunis peilipiironki, joka on alun perin kuulunut mieheni isoäidille.

Panin kauniin piirongin merkille jo seurusteluaikanamme vieraillessani nykyisessä kodissamme, jossa asuivat tuolloin vielä appivanhempani. Kun häämme lähestyivät ja keskustelimme anoppini kanssa heidän tulevasta muutostaan läheiselle järvenrantahuvilalle, toivoin salaa mielessäni, että piironki saisi jäädä meille. En tietenkään kehdannut esittää toivettani ääneen, sillä ajattelin, että huonekalu olisi todennäköisesti tärkeä anopillenikin. Eräänä päivänä anoppini kuitenkin otti piirongin kohtalon itse puheeksi ja kysyi, haluaisinko pitää sen täällä. Hänen mielestään piironki kuului taloon ja olisihan se ollut raskas siirrettävä. Olin kovin iloinen hänen sanoistaan ja kerroin pitäväni kauniin huonekalun mielelläni luonamme.

Vanha peilipiironki on täyspuuta ja suhteellisen hyväkuntoinen. Kuten kuvasta voitte huomata, on piirongin pintaan kuitenkin tullut jonkin verran naarmuja ja peili on ajan saatossa hieman himmentynyt. Olen pariin kertaan pohtinut, pitäisikö piironkia jotenkin ehostaa tai entisöidä, mutta olen joka kerta tullut siihen tulokseen, että vanha huonekalu on kaunis sellaisenaan. Se saa kantaa pinnassaan ajan merkkejä ja historiansa jälkiä.

Minusta on luontevaa sisustaa kotiamme sekä vanhoilla että uusilla huonekaluilla. Minulla ei ole mitään varsinaista sisustustyyliä, mutta pidän sekä hillitystä maalaisromanttisuudesta että pelkistetystä skandinaavisuudesta. Kodissamme on paljon uutta piensisustustavaraa, mutta esille on haluttu jättää jonkin verran myös talon edellisten sukupolvien huonekaluja. Vanhat talonpoikaishuonekalut ovat kauniita, mutta jos joka huone olisi täynnä niitä, kokisin todennäköisesti eläväni museossa. Tällä hetkellä uuden ja vanhan liitto tuntuu meille sopivimmalta tavalta sisustaa kotiamme.

Tähän loppuun kertoisin mielelläni peilipiirongin tarinan, mutta harmikseni en sitä ole saanut yrityksistäni huolimatta selville. Tiedän ainoastaan, että piironki on kuulunut alun perin mieheni isän äidille, mutta edes appivanhempani eivät tiedä tarkemmin, miten piironki on taloon tullut, onko se ollut esimerkiksi huomen- tai häälahja, missä se on valmistettu ja milloin? Hämärän peitossa olevasta taustastaan huolimatta olen kovin kiintynyt suvussa kulkeneeseen vanhaan peilipiironkiin ja toivon, että se saa pysyä paikoillaan myös tulevien sukupolvien asuttaessa tätä taloa.

Olisi mukava kuulla, löytyykö teidän kodeistanne vanhoja huonekaluja/tavaroita ja millaisia tarinoita niihin liittyy?
 

lauantai 21. tammikuuta 2017

Pienen miehen nukkumanurkkaus

Kun oli aika hyvästellä ja palauttaa Vaavi-ensisänky, pohdimme hetken aikaa mieheni kanssa, millaisiin nukkumisjärjestelyihin siirtyisimme poikavauvamme osalta. Pikkumies oli iltaisin nukutettu Vaavi-ensisänkyyn, josta hän oli siirtynyt ensimmäisen tai toisen yösyötön jälkeen meidän väliimme jatkamaan uniaan. Kaikki lapsemme ovat nukkuneet osittain omissa sängyissään ja osittain perhepedissä meidän vanhempien kanssa, joten tämä tuntui kaikkein luontevimmalta nukkumisjärjestelyltä tälläkin kertaa.

Hankimme Iskun pinnasängyn käytettynä vanhimmalle tyttärellemme vuonna 2011 ja olen ollut erityisen tyytyväinen siihen, että sängyn pohjan saa nostettua/laskettua kolmelle eri korkeudelle. Näin ollen lapsukaisemme ovatkin voineet nukkua pinnasängyssä noin 2-vuotiaiksi saakka. Poikaa varten ostin uuden pinnasängynsuojan ja muutamat uudet liinavaatteet, sillä siskojen pussilakanat ja tyynyliinat olivat pääosin hempeän vaaleanpunaisia. Kuvassa näkyvän setin monet lukijoista tunnistanevatkin Färg & formin Molniksi.

Poikamme yöt pinnasängyssä ovat sujuneet suunnitelmien mukaan eli hänet nukutetaan illalla kello 20 aikoihin sänkyynsä ja sieltä hän siirtyy minun viereeni noin kello 01-03 yöllä. Aamuyöstä juniorimme tankkaa sen verran useasti rintamaitoa, että omien unieni kannalta on helpointa pitää vauva vieressäni ja imettää häntä tarpeen mukaan siinä.

Pakko muuten vielä erikseen mainita, että tuon sängyssä näkyvän pehmolampaan valitsi ja toi sairaalaan vastasyntyneelle pikkuveljelleen 4-vuotias tyttäreni. Hän muistutti jo monta viikkoa ennen synnytystä, että he käyvät isin kanssa ostamassa unilelun vauvalle ja tuovat sen mukanaan, kun tulevat meitä katsomaan. Sairaalassa tyttäreni sitten selitti, että aikoi ensin valita lampaan sinisellä rusetilla, mutta "se lammas ei hymyillyt". Pengottuaan jonkin aikaa pehmolelukasaa tyttö oli lopulta löytänyt lampaan, joka hymyili


Hoitopöydän ostimme myös käytettynä vuonna 2011, mutta aiemmin se on sijainnut makuuhuoneemme vieressä olevassa leikkihuoneessa, jota vastapäätä löytyy yksi kotimme kolmesta wc:stä. Nykyisin vanhin tyttäremme kuitenkin nukkuu tuossa huoneessa, joten sijoitimme hoitopöydän tällä kertaa makuuhuoneeseemme pinnasängyn viereen. Kaikkihan eivät hoitopöytää koe edes tarvitsevansa ja meilläkin osa vaipanvaihdoista tapahtuu sen huoneen lattialla, jossa kulloinkin satumme olemaan.
 
Hoitopöydän laatikoissa säilytän vaippoja, harsoja, puhdistusliinoja sekä vauvan hoitotarvikkeita. Näin ne ovat vaipanvaihdon yhteydessä aina käden ulottuvilla. Tyttöjen aikainen hoitoalusta oli jo sen verran kulunut, että hankin pöydälle uuden Done by Deeren Elphee-alustan.

 
Millaisia sänkyjä ja vaipanvaihtopisteitä teiltä löytyy?

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Kurkistus meidän arkeemme

Ajattelin kertoa tässä postauksessa hiukan meidän arjestamme. Elän mieheni ja kolmen lapsemme kanssa maatilalla, ja lapset sekä lypsykarja ovatkin tällä hetkellä ne merkittävimmät tekijät, jotka sanelevat arkemme sisällön. Minun päiväni kuluvat kotona lasten kanssa ja mieheni pyörittää veljensä kanssa maatalousyhtymää. Sekä lapset että lypsykarjatalous vaativat sitoutumista, pitkäjänteisyyttä ja arkisen arjen sietokykyä.

Miltä meidän arkipäivämme sitten useimmiten näyttävät?

Mieheni ja hänen veljensä työskentelevät navetalla aamu- ja iltavuoroissa viikko kerrallaan. Koska kummallakin on perhe ja pienet lapset, jää heille tämän järjestelyn ansiosta vuoroviikoin hiukan enemmän aikaa joko aamusta tai illasta olla perheensä parissa. Mikäli mieheni on niin sanotussa aamuvuorossa, hän lähtee pihapiirissämme sijaitsevalle navetalle noin kello 05.30. Minä jään lasten kanssa nukkumaan vielä pariksi tunniksi.

Lapset heräilevät omassa tahdissaan noin kello 07-08. Vauva on tankannut yön aikana rintamaitoa 2-4 kertaa. Jokaisella lapsella on oma tapansa viettää aamun ensimmäiset hetket ja koska meillä ei yleensä ole kiire minnekään, olen sen heille sallinut. Vanhin tyttäremme haluaa herättyään katsella kaikessa rauhassa Pikku Kakkosta, toinen tyttäremme aloittaa aamunsa aamiaisella ja poikavauvamme touhuaa aamuisin hyväntuulisena leikkimatollaan. Lasten syöttämisten, pukemisten ja vaipanvaihtojen lomassa syön itsekin aamiaista ja laitan sekä astian- että pyykinpesukoneen päälle. Viisihenkisessä perheessä likaisia astioita ja vaatteita kertyy lähes joka päivä koneellinen.

Kello yhdeksään mennessä kaikki ovat yleensä syöneet aamiaisensa ja yöpuvut on vaihdettu päivävaatteisiin. Aamun ohjelma riippuu siitä, olemmeko kotona vai lähdemmekö kerhoihin. Maanantaisin käymme seurakunnan järjestämässä perhekerhossa ja torstaisin vanhimmalla tyttärellämme on hänen oma 4-5-vuotiaiden kerhonsa. Muina päivinä lähdemme yleensä aamuisin ulos ja vauva nukkuukin siellä päivän ensimmäiset unensa, jotka voivat kestää tunnista kolmeen tuntiin.

Kellon lähestyessä yhtätoista palaamme sisälle ja syömme lounasta, joka yleensä koostuu edellisen päivän ilta-aterian tähteistä. Lounaan jälkeen lapset leikkivät tai luemme yhdessä kirjoja. Puolenpäivän maissa 2-vuotias tyttäremme lähtee kanssani päiväunille ja mikäli vauva on herännyt, otan hänet mukaamme "tissittelemään". Vanhempi tyttö haluaa yleensä jäädä pienten päiväunten ajaksi leikkimään omaan huoneeseensa tai katsomaan jotain lastenohjelmaa.

Nuoremman tytön nukahdettua palaan vanhemman tyttäremme luokse ja puuhailemme jotain yhdessä. Mikäli vauvakin on nukahtanut, haluaa 4-vuotiaamme yleensä piirtää, maalata, askarrella, lukea tai leikkiä kanssani. Pienempien päiväunet eivät yleensä kestä kauan ja pian kaikki kolme ovatkin taas ympärilläni pyytäen huomiotani ja hoivaani.

Miestäni ei päivän aikana juuri talolla näy, sillä navetalla on paljon tekemistä pitkin päivää. Yleensä hän kuitenkin piipahtaa syömässä kello 12-13 maissa ja silloin tyttäremme selostavat kilpaa päivän touhujaan. Isännän palattua navetalle tytöt syövät välipalaa kello 13-14 aikoihin ja viettävät lopun iltapäivästään omien touhujensa parissa. Tällä hetkellä suosituimpia ovat Barbie- ja Frozen-leikit. Jos ilma on hyvä ja illan ruoka nopeasti toteutettavissa, lähdemme iltapäivälläkin ulkoilemaan.

Valmistan iltaruoan yleensä kello neljäksi ja samoihin aikoihin mieheni päättää työpäivänsä navetalla, mikäli hän on aamuvuorossa. Jos hän sen sijaan on iltavuorossa, käy hän tässä vaiheessa syömässä ja palaa sen jälkeen illaksi navetalla, jossa hänellä menee yleensä kello 20-21 saakka. Iltaruoan pyrimme syömään koko perhe yhdessä ja sen aikana vaihdamme keskenämme päivän tärkeimmät kuulumiset.

Illallisen jälkeen lapset houkuttelevat isäänsä leikkimään tai sitten he katsovat kolmestaan Pikku Kakkosta. Minä puolestani lopettelen päivän kotitöitä ja hoidan vauvaa, joka nukkuu yleensä vielä yhdet päiväunet kello 16-17 aikaan. Vietämme arki-illat pääosin kotona, mutta tiistaisin vanhemmalla tyttärelläni on kello 17 balettitunti naapurikaupungissa ja mahdollisuuksien mukaan mieheni lähtee käyttämään tytärtämme siellä. Minä jään pienimpien kanssa kotiin touhuilemaan.

Illan leikkien, hassuttelujen ja touhujen jälkeen ohjaamme lapset siivoamaan lelunsa paikoilleen ja rauhoitumme syömään iltapalaa kello seitsemältä. Iltapalan jälkeen pesemme hampaat, vaihdamme kaikille lapsille yöpuvut ja luemme kummankin tytön valitseman iltasadun. Sänkyihin peittelemisen yhteydessä luemme vielä yhdessä iltarukouksen ja laulamme tyttöjen toivomat iltalaulut. Vanhin tyttäremme nukahtaa itsekseen omassa huoneessaan, mutta nuoremmat lapsemme tarvitsevat minut nukuttajakseen. Kaikki lapset menevät sänkyihinsä kello 20 ja yleensä puoli yhdeksään mennessä he ovat jo unessa. Vauva saattaa herätä illan aikana vielä kerran syömään, mutta pääsääntöisesti kello 21 alkaa minun ja mieheni kahdenkeskinen aika. Nukkumaan me aikuiset menemme yleensä kello 22-23.

Tältä siis näytti meidän arkemme ja useimmiten päivät toistuvat melko samanlaisina. Viikonloppuisin yritämme tavata mahdollisuuksien mukaan ystäviä/sukulaisia tai tehdä jotain normaalista arjesta poikkeavaa, kuten käydä kaupungissa pitsalla, viettää leffailtaa tai paistaa makkaraa nuotiolla.

Viikolla arkemme rakentuu pääosin rutiinien varaan ja itse olen todennut nimenomaan rutiinit tärkeäksi tekijäksi pikkulapsiarjen pyörittämisessä. Meidän perheessämme rutiinit tuovat lasten päivin ennustettavuutta ja mahdollistavat kaikkien kannalta sujuvan arjen.

Tämä postaus ei ollut varsinainen "Meidän päivä-postaus" eli en kirjannut ylös kaikkia vaipanvaihtoja, vauvan syöttöjä, sylittelyhetkiä jne. mutta kaikille lienee selvää, että kun perheessä on kolme alle kouluikäistä lasta kuuluvat nämä itsestään selvästi jokaiseen arkipäivään :)

Miltä meidän arkemme näyttää sinun silmissäsi?

perjantai 13. tammikuuta 2017

Home, sweet home

Koti on sanana lyhyt ja ytimekäs, mutta se merkitsee eri ihmisille eri asioita. Yhdelle koti tarkoittaa omakotitaloa järven rannalla, toiselle vanhaa lapsuudenkotia, kolmannelle opiskelijayksiötä ja neljännelle jotain muuta.

Minulle koti tarkoitti pitkään nimenomaan omaa lapsuudenkotiani järven rannalla. Tunsin kyllä oloni kotoisaksi muuallakin, mutta koti oli siellä, missä olivat perheenjäseneni ja lapsuuteeni liittyvät muistot. Nykyisin kotini on tietenkin mieheni ja lasteni luona. Kodin merkitys on korostunut viime vuosina entisestään, sillä kotiäitinä vietän suurimman osan ajastani kotona. Minulle tärkeintä kodissa ovat ennen kaikkea siellä asuvat ihmiset, tunnelma ja muistot.

Nykyinen kotimme on mieheni lapsuudenkoti. Talo on vuonna 1989 valmistunut puinen omakotitalo ja sen ovat rakentaneet mieheni vanhemmat. Muutin asumaan yhteiseen kotiimme häidemme jälkeen vuonna 2010 ja pikkuhiljaa olen sisustellut sitä enemmän meidän näköiseksemme. Talossa on kolme kerrosta ja se on rakennettu ennen kaikkea maalaistalon tarpeita silmälläpitäen.


Kotimme varsinaiset asuinhuoneet sijoittuvat kahteen kerrokseen. Kellarissa on niin sanottuja aputiloja eli jonkinlainen askartelutila, talouskellari ja puuvarasto. Yläkerrassa sijaitsee kolme makuuhuonetta, vaatehuone, kylpyhuone-wc, aula, tuuletusparveke sekä kylmä ullakkotila. Tällä hetkellä yksi yläkerran makuuhuoneista toimii vierashuoneena, toinen minun askarteluhuoneenani ja kolmannesta olisi tarkoitus tulla toinen vierashuone. Kunhan lapset kasvavat, tulee yläkerran makuuhuoneista heidän huoneitaan.

Eniten aikaa vietämme alakerrassa, jonne sijoittuvat keittiö, olohuone, kaksi wc:tä, mieheni työhuone, kaksi makuuhuonetta, eteinen sekä navettavaatehuone, jossa säilytetään navetalla käytettäviä vaatteita. Lisäksi alakerrasta löytyy kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna. Toinen makuuhuoneista toimii tällä hetkellä nukkumahuoneenamme, jossa myös kaksi nuorinta lastamme vielä toistaiseksi nukkuvat. Toisessa makuuhuoneessa nukkuu öisin 4-vuotias tyttäremme ja päivisin se toimii lasten leikkihuoneena.


Kotien rukouskirjasta löytyy kaunis rukous, joka on tarkoitettu kodin siunaamistilaisuuteen. Rukous kuvaa niin hyvin kodin merkitystä minulle itselleni, että liitän sen tähän loppuun:

Taivaallinen Isä. Olemme saaneet kodin.
Meillä on paikka elää yhdessä, paikka jossa tehdä työtä, paikka jossa levätä ja olla hiljaa.
Uskomme, että tämä elämänvaihe on seurausta sinun johdatuksestasi.
Sinä olet antanut meille tämän kodin.
Tänä päivänä rukoilemme: Ole sinä kotimme Herra.
Suojele meitä hyvyydelläsi, niin että kotimme voisi olla meille turvan ja latautumisen paikka.
Herra, anna kotiimme kestävä perusta, joka kestää koettelemuksissa.
Auta meitä löytämään tapoja, jotka kantavat uskoa sukupolvesta toiseen.
Anna oviemme ovien pysyä avoimina kaikille, jotka tahdot lähettää luoksemme.
Anna kotimme toteuttaa sinun tahtoasi maan päällä.

Mikä sinulle on tärkeää kodissasi?

perjantai 6. tammikuuta 2017

11 kysymystä ja vastausta

Blogeissa on aina kiertänyt erilaisia haasteita, joissa haasteen saaneet ja vastaanottaneet bloggaajat kertovat esimerkiksi jotain itsestään, mieltymyksistään tai blogistaan. Samalla lukijoille tarjoutuu mahdollisuus kurkistaa ikään kuin pintaa syvemmälle.

Ainakin minusta haastepostausten lukeminen on ollut aina hauskaa ja kun törmäsin vuonna 2013 blogeissa kiertäneeseen 11 kysymystä-haasteeseen, päätin kopioida nuo kysymykset blogiini ja vastata niihin. Ehkäpä tässä tulee jotain uutta tietoa myös teille minut pitemmältä ajalta tunteneille ;)

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?

Olin lueskellut erilaisia sisustus-, lifestyle- ja perheblogeja pari vuotta ennen kuin perustin ensimmäisen oman blogini. Blogeissa minua kiinnosti ennen kaikkea vertaistuki, uusiin ihmisiin tutustuminen sekä mahdollisuus kirjoittaa ihan tavallisesta arjesta ilman sen suurempaa glamouria. Päätin sitten itsekin kokeilla ja ensimmäinen versio Maalaishiiren Elämää-blogista näki päivänvalon vuonna 2013.

2. Lempiesine tai huonekalu kotona?

Mieheni mummolta tähän taloon periytynyt suuri peilipiironki sekä mieheni ukin tekemä puinen kehto.

3. Mitä haluaisit tehdä paremmin?

Haluaisin oppia valmistamaan paremmin erilaisia täytekakkuja ja varsinkin niiden koristeluja.

4. Luetko sisustuslehtiä?

Aiemmin minulla oli pari suosikkisisustuslehteä, joiden irtonumeron ostin kuukausittain, mutta nykyisin blogit ovat ajaneet sisustuslehtien ohi ja niitä tulee luettua todella harvoin.

5. Mitä ilman et pärjäisi?

Luulen, että elämäni kävisi hyvin raskaaksi ilman perheeni ja ystävieni tukea.

6. Jos saisit valita yhden asian tai tuotteen, joka olisi aina ilmaista, mikä se olisi?

Lastenvaatteet :D

7. Miten rentoudut?

Rentoutumishetket ovat nykyisin harvassa, mutta kun joskus saan hetken omaa aikaa, valmistan itselleni jääkahvin, nautin pari palaa suklaata ja inspiroidun kauniista lifestyleblogeista.

8. Minne haluaisit matkustaa?

Olen käynyt kerran Pariisissa ja haluaisin ehdottomasti matkustaa sinne vielä uudelleen!

9. Lempiherkku?

Ei kovin kulinaristista, mutta pakko sanoa, että McDonald'sin tuplajuustoateria ja Caramel frappé :D

10. Parasta viime vuonna?

Poikani syntymä viime elokuussa ❤

11. Mitä odotat vuodelta 2017?

Odotan arkisia onnenhetkiä, lasten kehityksen virstanpylväitä sekä taitojeni kehittymistä blogiharrastukseni suhteen.

Jos joku muukin haluaisi paljastaa 11 tällaista asiaa itsestään, niin nappaa haaste ihmeessä mukaasi ja vinkkaa siitä minullekin, sillä tulen mielelläni lukemaan vastauksesi!

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Onko tyytyväisyys tylsää?

Vuosi vaihtui ja viimeistään nyt on aika suunnata ajatukset vuoteen 2017. Teitkö uudenvuodenlupauksia? Mitä suunnitelmia tai odotuksia sinulla on tulevalle vuodelle?

Minä en ole koskaan harrastanut uudenvuodenlupauksia, sillä tiedän olevani surkea pitämään niitä :D Sen sijaan rakastan haaveilua ja suunnittelua. Minulle on tyypillistä jäsennellä asioita ja seurata tavoitteitteni toteutumista laatimalla asioista listoja ja mind mappeja paperille. Mieheni onkin aina naureskellut listoilleni, joita löytyy yhdestä jos toisestakin projektistani. Hankin joka vuosi itselleni myös viikkokalenterin, joka kulkee usein mukanani. Kotiäitinä kalenterini ei tosin täyty sovituista menoista, palavereista tai tapaamisista. Sen sijaan käytän kalenteriani päiväkirjamaiseen tyyliin ja merkitsen sinne itselleni tärkeitä hetkiä ja tapahtumia kuluneen vuoden varrelta.

Vuonna 2017 käytössäni on edellä mainitsemaani tarkoitusta varten kotimainen Unelmieni Vuosi-kalenteri, joka on Frida Steinerin ja Merja Pesosen käsialaa. Kyseessä on uudenlainen kalenteri, jossa on varattu tilaa unelmoida, iloita ja olla kiitollinen. Kalenteri sisältää vuosikalenterin lisäksi kiitollisuuspäiväkirjan ja aarrekartan, joista kiinnostuin heti. Kiitollisuuspäiväkirjaa olen pitänyt aiemminkin, sillä huomasin sen lisäävän selkeästi omaa arjessa jaksamistani ja muuttavan ajatusmaailmaani. Aarrekartta sen sijaan oli minulle uusi tuttavuus.

Aarrekartan sanotaan valmistavan tekijäänsä henkisesti siihen muutokseen, jota toivotaan tapahtuvaksi ja tekevän hänet sekä avoimemmaksi ratkaisujen löytämiselle että rohkeammaksi toteuttamaan niitä. Aarrekartan avulla voi tarkastella unelmiaan, täsmentää tavoitteitaan sekä selventää itselleen niitä asioita, jotka tekevät onnelliseksi.

Aloin eräänä iltana pohtia, mitä tavoitteita tulevalle unelmieni vuodelle asettaisin ja millaisia asioita omaan aarrekarttaani merkitsisin. Pohtimiseen kului pitempikin tovi ja pääni löi tyhjää. Aloin jo hieman huolestua siitä, eikö minulla ole nykyisessä elämäntilanteessani mitään tavoitteita tai päämääriä, joita kohti tulevana vuonna pyrkiä. Olen joskus lukenut, että ihmisen henkinen kehitys pysähtyy, jos hänellä ei ole tavoitteita tai hän ei pyri jatkuvasti kohti parempaa. Kyseisen jutun mukaan tyytyväisyys vallitseviin olosuhteisiin tylsistyttää mielen ja ihminen alkaa tyytyä keskinkertaiseen.

Tavallaan tunnistan tuon ajattelumallin, sillä olisin itsekin ollut valmis allekirjoittamaan sen jossain määrin pari vuotta sitten. Ajattelin tuolloin, että minun tulisi vaatia itseltäni jatkuvasti enemmän, kehittää ajatteluani ja pyrkiä aina kohti parempaa. Uskoin, että jos tyytyisin vallitseviin olosuhteisiin, muuttuisin pikkuhiljaa laiskaksi, mitään aikaansaamattomaksi sohvaperunaksi.

Nykyisin ajattelen asioista hieman eri tavoin. Minulla on kyllä edelleen haaveita ja unelmia, mutta tyhjää aarrekarttaa katsoessani tajusin, että suurimmat unelmani ovat jo toteutuneet! Vuoden 2017 vaihtuessa rinnallani on rakastava puoliso, elämässäni on kolme ihanaa lasta, saamme asua mukavassa kodissa, ympärillämme on sukulaisia ja ystäviä, ja siellä jossain tulevaisuudessa minua odottaa myös työpaikkani. Uuden vuoden alussa haluan olla ennen kaikkea kiitollinen näistä asioista ja levätä siinä tietoisuudessa, että kaikki on nyt paremmin kuin hyvin!

Lopulta tein sen päätöksen, että aion täyttää vuoden 2017 kalenterini ja aarrekarttani niillä monilla kiitoksen aiheilla, joita elämässäni nykyisin joka päivä on. Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, mutta aion antaa itselleni luvan olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni juuri tässä ja nyt.

 
Mitä sinä toivot vuodelta 2017?