lauantai 21. tammikuuta 2017

Pienen miehen nukkumanurkkaus

Kun oli aika hyvästellä ja palauttaa Vaavi-ensisänky, pohdimme hetken aikaa mieheni kanssa, millaisiin nukkumisjärjestelyihin siirtyisimme poikavauvamme osalta. Pikkumies oli iltaisin nukutettu Vaavi-ensisänkyyn, josta hän oli siirtynyt ensimmäisen tai toisen yösyötön jälkeen meidän väliimme jatkamaan uniaan. Kaikki lapsemme ovat nukkuneet osittain omissa sängyissään ja osittain perhepedissä meidän vanhempien kanssa, joten tämä tuntui kaikkein luontevimmalta nukkumisjärjestelyltä tälläkin kertaa.

Hankimme Iskun pinnasängyn käytettynä vanhimmalle tyttärellemme vuonna 2011 ja olen ollut erityisen tyytyväinen siihen, että sängyn pohjan saa nostettua/laskettua kolmelle eri korkeudelle. Näin ollen lapsukaisemme ovatkin voineet nukkua pinnasängyssä noin 2-vuotiaiksi saakka. Poikaa varten ostin uuden pinnasängynsuojan ja muutamat uudet liinavaatteet, sillä siskojen pussilakanat ja tyynyliinat olivat pääosin hempeän vaaleanpunaisia. Kuvassa näkyvän setin monet lukijoista tunnistanevatkin Färg & formin Molniksi.

Poikamme yöt pinnasängyssä ovat sujuneet suunnitelmien mukaan eli hänet nukutetaan illalla kello 20 aikoihin sänkyynsä ja sieltä hän siirtyy minun viereeni noin kello 01-03 yöllä. Aamuyöstä juniorimme tankkaa sen verran useasti rintamaitoa, että omien unieni kannalta on helpointa pitää vauva vieressäni ja imettää häntä tarpeen mukaan siinä.

Pakko muuten vielä erikseen mainita, että tuon sängyssä näkyvän pehmolampaan valitsi ja toi sairaalaan vastasyntyneelle pikkuveljelleen 4-vuotias tyttäreni. Hän muistutti jo monta viikkoa ennen synnytystä, että he käyvät isin kanssa ostamassa unilelun vauvalle ja tuovat sen mukanaan, kun tulevat meitä katsomaan. Sairaalassa tyttäreni sitten selitti, että aikoi ensin valita lampaan sinisellä rusetilla, mutta "se lammas ei hymyillyt". Pengottuaan jonkin aikaa pehmolelukasaa tyttö oli lopulta löytänyt lampaan, joka hymyili


Hoitopöydän ostimme myös käytettynä vuonna 2011, mutta aiemmin se on sijainnut makuuhuoneemme vieressä olevassa leikkihuoneessa, jota vastapäätä löytyy yksi kotimme kolmesta wc:stä. Nykyisin vanhin tyttäremme kuitenkin nukkuu tuossa huoneessa, joten sijoitimme hoitopöydän tällä kertaa makuuhuoneeseemme pinnasängyn viereen. Kaikkihan eivät hoitopöytää koe edes tarvitsevansa ja meilläkin osa vaipanvaihdoista tapahtuu sen huoneen lattialla, jossa kulloinkin satumme olemaan.
 
Hoitopöydän laatikoissa säilytän vaippoja, harsoja, puhdistusliinoja sekä vauvan hoitotarvikkeita. Näin ne ovat vaipanvaihdon yhteydessä aina käden ulottuvilla. Tyttöjen aikainen hoitoalusta oli jo sen verran kulunut, että hankin pöydälle uuden Done by Deeren Elphee-alustan.

 
Millaisia sänkyjä ja vaipanvaihtopisteitä teiltä löytyy?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3