keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Pehmeää perheen pienimmälle

Vaikka aurinko onkin lämmittänyt viime päivinä jo oikein mukavasti, on perheemme nuorimman jäsenen eli yhdeksän kuukautisen poikavauvan vaatetus mietittävä vielä tarkkaan. Pieni isännän alku nukkuu nimittäin kaikki päiväunensa ulkona vaunuissa ja yhdet unet saattavat kestää 2-3 tuntia. On siis varmistettava, ettei nukkujalle tule kylmä, eikä kuuma.

Nukkumaan menevän tai muuten vain ulkoilevan vauvan jalkoihin on ollut kätevintä vetäistä kevyet, mutta samalla lämmittävät villasukat. Törmäsin jokin aika sitten Mariannen blogissa ehkä maailman suloisimpiin nallevillasukkiin, jotka hän oli neulonut omalle, tuolloin vielä syntymättömälle vauvalleen.


Koska omissa käsissäni neulepuikot saavat aikaan vain surkeaa sotkua, vinkkasin blogista äidilleni ja jonkin ajan kuluttua mummo toi kyläilemään tullessaan tuliaisena pienelle pojalle nuo ihastelemani villasukat. Suloiset sukat ovat olleet todella mieluisat ja joka päivä kovassa käytössä.

Kiitokset siis taitavalle äidilleni sukkien toteutuksesta ja Mariannelle inspiraatiosta! Näiden nallevillasukkien ohje löytyy Mariannen Maalaiskoti Myllyhaassa-blogista täältä.


Ps. Kuvaaminen oli tällä kertaa normaaliakin haastavampaa, sillä nallesukat viuhtoivat kamerani edessä sinne tänne, eivätkä pysyneet hetkeäkään paikoillaan. Pahoitteluni siis kuvien laadusta :D 

maanantai 22. toukokuuta 2017

Kesän kynnyksellä

Tuntuupa hassulta katsella noita edellisen postauksen lumikuvia reilun viikon takaa, sillä nyt täällä näyttää jo aivan erilaiselta. Kevät on tullut oikein rytinällä ja lämpötila on keikkunut tänään +20 asteen hujakoilla! On kuin luonto olisi päättänyt loikata suoraan alkukesään: toissaviikon lumen peittämä nurmikko vihertää, käki kukkuu ja pääskysetkin saapuivat tänään navetalle.

Olen yrittänyt heilua viime päivät ahkerasti haravan varressa, sillä lasten sairastellessa saivat pihahommat jäädä ja nyt tulikin sitten aikamoinen kiire haravoida talven jäljet pois kasvavan nurmikon tieltä. Pikkutytöt ovat olleet apunani ja vauva on mahdollistanut piha-askareeni nukkumalla 2-3 tunnin unia vaunuissa. Iltaisin olemme saaneet ihastella auringon rusottamia poskia, eikä untakaan ole tarvinnut pitkään houkutella.

Tänään sain pihansiistimisoperaationi vihdoin päätökseen ja sen kunniaksi istutin ensimmäiset kesäkukkaseni. Koska en ole mikään viherpeukalo, pitäydyn tutuissa ja turvallisissa orvokeissa, jotka saivat tänä vuonna kaverikseen murattia.  Odotan joka vuosi malttamattomana orvokkien saapumista kukkakauppaamme ja sitten arvon pitkään ja hartaasti, mikä väri olisikaan kaunein :D Tänä vuonna minut valloittivat valkovioletit kaunottaret.


Kevätlintujen ja -kukkien lisäksi varma kevään ja alkavan kesän merkki maatilalla ovat traktorit, jotka ovat tänään vihdoin päässeet pelloille. Vaikka itse en istukaan traktorin kopissa tai osallistu muutenkaan tilan viljelytöihin, niin kyllä se tekemisen meininki tarttuu, kun katselee edestakaisin huristavia traktoreita ja kiireisiä isäntiä. Vuosien kuluessa olen oppinut nauttimaan tästä ajasta, vaikka se tarkoittaakin sitä, että perhe- ja parisuhdeaika jäävät kesällä melko vähäisiksi.

Jos pian 3-vuotta täyttävältä ja 4-vuotiaalta tyttäreltäni puolestaan kysyisi, mitkä ovat heidän mielestään kesän merkkejä, vastaisivat tytöt todennäköisesti, että leikkimökin siivoaminen ja pillimehujen juominen talon portailla traktorirallia katsellen. Tänään ei ehditty vielä siivoamaan leikkimökkiä, mutta pillimehut juotiin ja aina ne maistuvat yhtä hyviltä!

Mitkä teille ovat ne tärkeimmät merkit kesän saapumisesta?

torstai 11. toukokuuta 2017

Toukokuun lumitilanne vm 2017

Nyt taidetaan laittaa kevään hehkuttaminen hetkeksi tauolle, sillä ainakin täällä Itä-Suomessa näytti tänä aamuna tältä:



Ihanan keväistä, eikös vain :D

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ei aina tarvitse selvitä yksin

Asumme pienessä maalaiskylässä, jossa muiden pienien kylien tapaan on viime vuosina tapahtunut paljon palvelujen karsimista. Monet liiketilat ovat tyhjillään ja palveluja on siirretty parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kaupunkiin. Silti täältä voi löytää paljon hyvää, jos osaa vain katsoa tarkkaan ja arvostaa esimerkiksi pienten kylien yhteisöllisyyttä.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin meillä on sairasteltu paljon viime aikoina. Tällä viikolla räkätaudin kaveriksi on saatu myös vatsapöpöä ja mieheni ollessa paljon navetalla, olen joutunut pyytämään usein avuksi lähellä asuvaa anoppiani. Anoppini on onneksi ihminen, joka auttaa tällaisissa tilanteissa mielellään, mutta kun viime aikoina avuntarve on ollut lähes päivittäistä, on sen toistuva pyytäminen jopa hieman hävettänyt: pitäisihän sitä pärjätä yksin ja pärjääväthän ne muutkin!

Kun tytöt olivat tänään muutaman tunnin mummon hyvässä hoidossa, pääsin kylälle hoitelemaan asioita lykkien samalla nuorimmaistamme vaunuissa. Kärryttelin ensimmäiseksi kukkakauppaamme tilaamaan äitienpäiväkukat. Kukkakaupan säilyminen tällaisella pikkukylällä on ollut ainakin minulle suuri ilon aihe. Nykyisin kauniita kukkia saa lähikaupastakin, mutta itse vierailen mielelläni kylämme kukkakaupassa paitsi hyvän valikoiman, myös todella mukavan kukkakauppiaamme ansiosta. Vuosien kuluessa tästä miehestä on tullut eräänlainen perhetuttu ja asioinnin yhteydessä hänen kanssaan tulee vaihdettua sana jos toinenkin.

Saavuin siis jo valmiiksi positiivisella mielellä varustettuna kukkakaupan ulko-oven eteen. Koska vauva oli juuri nukahtanut, en voinut nostaa häntä pois vaunuista, eikä nukkuvan vauvan jättäminen valvomatta kaupan eteen tuntunut myöskään sen paremmalta vaihtoehdolta. Päätin siis taiteilla vaunut sisälle kukkakauppaan pitämällä toisella kädellä auki liikkeen ovea ja vetämällä vaunuja toisella kädellä. Koska kaupan oviaukko on kapea ja eteinen täynnä kukkia, jouduin keplottelemaan aika lailla, että sain vaunut sisälle tuhoamatta kukkakaupan omaisuutta.

Kukkakaupan valikoimaa tarkasteli samaan aikaan eräs minulle entuudestaan tuntematon miesasiakas. Sain suoritettua tilaukseni nopeasti, mutta palatessani vaunujen luo totesin, että poistuminen kukkakaupasta ei sujuisikaan samalla menetelmällä kuin sisääntulo. Ahtaassa käytävässä vaunuja ei saanut käännettyä ympäri ja näin ollen minun oli mahdotonta avata toisella kädellä ovi ja työntää toisella vaunut ulos. Kaikki vaihtoehdot harkittuani jouduin palaamaan myyntitiloihin ja kysäisemään, voisiko joku tulla avaamaan minulle oven.

Osoitin pyyntöni lähinnä kukkakaupan työntekijöille, mutta samalla hetkellä, kun sain sanani ilmoille pyyhälsi ohitseni kaupassa ollut miesasiakas ja avasi oven pyydellen anteeksi, ettei hän ollut älynnyt tarjoutua heti avukseni. Työntäessäni vaunuja ulos avatusta ovesta minä puolestani pyytelin anteeksi, että aiheutin hänelle ylimääräistä vaivaa ja vakuuttelin, että yleensä yritän kyllä selvitä yksin. Yllättäen tämä minulle entuudestaan vieras mies katsoi minua silmiin, hymyili ja sanoi: "Ei aina tarvitse selvitä yksin."

Kiitin miestä avusta ja jatkoin matkaani, mutta luulen, että siinä, mitä hän sanoi minulle, on pureskeltavaa vielä moneksi päiväksi. Ei aina tarvitse selvitä yksin!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevät koittaa maatilalla

Kevät etenee täällä Itä-Suomessa hitaasti, mutta varmasti. Tosin välillä tuntuu, että tuskastuttavan hitaasti ja tänäänkin katselimme iltapäivällä ikkunasta räntäsadetta. Lapset ovat sairastaneet räkätautia viikon verran ja tämän kevään tähänastisesti lämpimimmät päivät osuivat juuri niille pahimmille sairastelupäiville. Kun kevään etenemistä on jouduttu seuraamaan lähes viikon ajan pelkästään ikkunaruutujen takaa, niin tänään oli jo ihan pakko päästä edes hetkeksi ulos tutkailemaan pihapiiriä.


Kuten monilla muillakin maatiloilla, niin meilläkin isännät alkavat valmistautua vuoden kiireisimpään aikaan. Kevättalvi käytettiin voimien keräämiseen ja maatilan paperitöihin, mutta nyt huolletaan koneita ja tehdään valmisteluja peltotöiden aloitusta varten. Minä puolestani valmistaudun henkisesti siihen, että pian isäntä tekee jopa 17 tuntisia työpäiviä ja vastuu kotiarjen pyörittämisestä jää joksikin aikaa lähes kokonaan minulle.


Lapset olivat innoissaan päästyään ulkoilmaan ja nähtiinpä pellolla pienen ballerinamme kevättanssikin! Navettatietä kulkiessamme 4-vuotiaani totesi: "Äiti, minä olen onnellinen!" Kun kysyin, mistä tyttäreni koki onnellisuutta, sain vastaukseksi: "Keväästä!" Eikä siihen onnellisuuteen muuta tarvitakaan ♥


"Hän laskeutui selälleen sammalikkoon ja katsoi kevättaivaalle. 
Sen laki oli kirkkaan sininen ja rannat puiden latvojen yläpuolella merenvihreät. 
Ja hänen kevätsävelensä alkoi liikehtiä jossain hatun alla. 
Siinä oli yksi osa odotusta ja kaksi osaa kevätkaihoa ja loput hillitöntä yksinolon hurmaa." 
(Tove Jansson: Näkymätön lapsi)

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Syli

Vappumme sai odottamattoman käänteen, kun lapsemme sairastuivat vuoronperään ja iloisen juhlinnan sijasta vietimme vapun neljän seinän sisällä pieniä potilaita hoivaten.
 
Kun perheeseen kuuluu kolme alle 5-vuotiasta lasta, ovat sairastelupäivät pitkiä ja syli tarpeen. Tosin meillä kyllä pidetään lapsia sylissä paljon muutenkin, eikä vain sairastelun aikana. Vauva viettää luonnollisesti paljon aikaa sylissä, mutta syliä kaipaa monta kertaa päivässä myös 2-vuotias uhmailijamme ja toisinaan saan kaapattua syliini itseään jo kovinkin isona tyttönä pitävän 4-vuotiaankin.
 
Meidän perheessämme lasten sylissä pitäminen on tärkeä ja luonnollinen osa lapsista huolehtimista ja heidän kasvattamistaan. Syliin saa tulla ja sylissä pidetään, kun halutaan osoittaa kiintymystä ja rakkautta, kun väsyttää, kun on paha olla ja silloinkin kun kiukuttaa. Vanhemman syli kertoo lapselle rakkaudesta, hoivasta, välittämisestä ja hyväksynnästä. Lupaa tulla syliin ei tarvitse ansaita tai pyytää, siihen saa tulla ja siinä saa olla.
 
Toisinaan kuulee vieläkin varoitteluja, joiden mukaan sylissä viihtyvistä lapsista kasvaa passiivisia "sylivauvoja" eli lapsia, jotka eivät uskalla tehdä mitään ja jotka roikkuvat äidin paidanhelmassa vielä teini-ikäisinäkin. Kommenttien taustalla vaikuttava ajatusmaailma näyttäytyy omien kasvatusnäkemysteni valossa kovin vieraalta ja kovaltakin. En ole nimittäin koskaan tavannut ihmistä, joka olisi surrut sitä, että hänestä on välitetty liikaa, mutta sen sijaan olen työssäni kohdannut paljonkin aikuisia, jotka ovat lapsuudessaan kärsineet vanhempiensa välinpitämättömyydestä.
 
Kasvatustapoja on toki monia ja hyvä lapsuus rakentuu monista eri tekijöistä, mutta minusta sylissä pitäminen on yksi luonnollisimmista tavoista vastata lapsen läheisyyden ja hoivan tarpeeseen sekä rohkaista ja tukea hänen itsetuntonsa kehitystä. Lapseni tulevat syliini, kun he ovat sairaita, kaipaavat lohdutusta, haluavat kertoa asioistaan, tarvitsevat hellyyttä tai ihan muuten vain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapseni istuisivat koko päivän sylissäni, vaan he saattavat tulla kesken leikkiensä hetkeksi syliini ja lähteä sitten omasta aloitteestaan jatkamaan leikkejään.

Haluamme vanhempina viestittää lapsillemme, että sylimme on avoin kaikissa tilanteissa ja kaikissa tunnetiloissa. Syliimme saa tulla iloisena, surullisena, väsyneenä, innostuneena ja jopa vihaisena. Pari päivää sitten uhmaikäiseni totesi minulle kiellettyäni tai käskettyäni jotain, että olen tyhmä äiti, mutta samaan aikaan hän ojensi kulmat kurtussa kätensä, jotta ottaisin hänet syliini. Näen asian niin, että näissä näennäisesti ristiriitaisissa tilanteissa lapseni kokee kyllä pettymystä sen suhteen, että asetan hänelle rajat, mutta samaan aikaan hän tarvitsee minua käsitelläkseen aiheuttamani pettymyksen.

Kaiken kaikkiaan toivon, että lastemme lapsuusmuistoihin tallentuu runsaasti sellaisia hetkiä, jolloin he olivat äidin tai isän turvallisessa sylissä!

Ota syliin
rutistetaan
ollaan hiljaa
kuunnellaan.
Hiljaa ihan supatellaan
salaisuudet sanotaan.
 
Sanoa vois joka päivä
kuinka paljon tykätään
ja miten tuntuu mukavalta
sylissä kun pidetään.
 
-Tuntematon-