keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ei aina tarvitse selvitä yksin

Asumme pienessä maalaiskylässä, jossa muiden pienien kylien tapaan on viime vuosina tapahtunut paljon palvelujen karsimista. Monet liiketilat ovat tyhjillään ja palveluja on siirretty parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan kaupunkiin. Silti täältä voi löytää paljon hyvää, jos osaa vain katsoa tarkkaan ja arvostaa esimerkiksi pienten kylien yhteisöllisyyttä.

Kuten edellisessä postauksessa kerroin, niin meillä on sairasteltu paljon viime aikoina. Tällä viikolla räkätaudin kaveriksi on saatu myös vatsapöpöä ja mieheni ollessa paljon navetalla, olen joutunut pyytämään usein avuksi lähellä asuvaa anoppiani. Anoppini on onneksi ihminen, joka auttaa tällaisissa tilanteissa mielellään, mutta kun viime aikoina avuntarve on ollut lähes päivittäistä, on sen toistuva pyytäminen jopa hieman hävettänyt: pitäisihän sitä pärjätä yksin ja pärjääväthän ne muutkin!

Kun tytöt olivat tänään muutaman tunnin mummon hyvässä hoidossa, pääsin kylälle hoitelemaan asioita lykkien samalla nuorimmaistamme vaunuissa. Kärryttelin ensimmäiseksi kukkakauppaamme tilaamaan äitienpäiväkukat. Kukkakaupan säilyminen tällaisella pikkukylällä on ollut ainakin minulle suuri ilon aihe. Nykyisin kauniita kukkia saa lähikaupastakin, mutta itse vierailen mielelläni kylämme kukkakaupassa paitsi hyvän valikoiman, myös todella mukavan kukkakauppiaamme ansiosta. Vuosien kuluessa tästä miehestä on tullut eräänlainen perhetuttu ja asioinnin yhteydessä hänen kanssaan tulee vaihdettua sana jos toinenkin.

Saavuin siis jo valmiiksi positiivisella mielellä varustettuna kukkakaupan ulko-oven eteen. Koska vauva oli juuri nukahtanut, en voinut nostaa häntä pois vaunuista, eikä nukkuvan vauvan jättäminen valvomatta kaupan eteen tuntunut myöskään sen paremmalta vaihtoehdolta. Päätin siis taiteilla vaunut sisälle kukkakauppaan pitämällä toisella kädellä auki liikkeen ovea ja vetämällä vaunuja toisella kädellä. Koska kaupan oviaukko on kapea ja eteinen täynnä kukkia, jouduin keplottelemaan aika lailla, että sain vaunut sisälle tuhoamatta kukkakaupan omaisuutta.

Kukkakaupan valikoimaa tarkasteli samaan aikaan eräs minulle entuudestaan tuntematon miesasiakas. Sain suoritettua tilaukseni nopeasti, mutta palatessani vaunujen luo totesin, että poistuminen kukkakaupasta ei sujuisikaan samalla menetelmällä kuin sisääntulo. Ahtaassa käytävässä vaunuja ei saanut käännettyä ympäri ja näin ollen minun oli mahdotonta avata toisella kädellä ovi ja työntää toisella vaunut ulos. Kaikki vaihtoehdot harkittuani jouduin palaamaan myyntitiloihin ja kysäisemään, voisiko joku tulla avaamaan minulle oven.

Osoitin pyyntöni lähinnä kukkakaupan työntekijöille, mutta samalla hetkellä, kun sain sanani ilmoille pyyhälsi ohitseni kaupassa ollut miesasiakas ja avasi oven pyydellen anteeksi, ettei hän ollut älynnyt tarjoutua heti avukseni. Työntäessäni vaunuja ulos avatusta ovesta minä puolestani pyytelin anteeksi, että aiheutin hänelle ylimääräistä vaivaa ja vakuuttelin, että yleensä yritän kyllä selvitä yksin. Yllättäen tämä minulle entuudestaan vieras mies katsoi minua silmiin, hymyili ja sanoi: "Ei aina tarvitse selvitä yksin."

Kiitin miestä avusta ja jatkoin matkaani, mutta luulen, että siinä, mitä hän sanoi minulle, on pureskeltavaa vielä moneksi päiväksi. Ei aina tarvitse selvitä yksin!

2 kommenttia:

  1. Ihana, että sait apua yllättävältä taholta :). Meillä on vauva-arkea takana vasta 3 viikkoa, mutta nyt on jo huomannut, ettei se avun pyytäminen/vastaanottaminen ole oikeasti niin pahasta. Anopista on tullut suuri apu kotitöissä ja koirien kanssa ja vauvalle myös :). Ehkä se selviämisen ajatus on vain liian iskostunut päähän, että se pitäisi saada sieltä pois ja ymmärrettävä, ettei kenenkään tosiaankaan tarvi aina selvitä yksin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun jätit taas kommenttia ja oikein paljon onnea pienokaisenne syntymän johdosta! Siellä elellään nyt ihanaa vauvantuoksuista arkea <3 Minulle kävi ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen niin, että päätin hoitaa lapsen 24/7 itse, enkä huomannut miten valvotut yöt ja liian kovat suorituspaineet alkoivat muuttaa mielialaa pikkuhiljaa mustaksi. Onneksi tilanne ei päässyt pahaksi ja nuorempien lasten synnyttyä apu on kyllä kelvannut. Onneksi myös sinulla on avulias ja mukava anoppi! Sitä jaksaa nauttia vauva-arjestakin paremmin, kun on välillä joku auttamassa esim. juuri niissä kotitöissä.

      Ps. Yritin käydä jokin aika sitten kurkkimassa blogiasi, mutta ilmeisesti olet muuttanut sen yksityiseksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3