keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Syli

Vappumme sai odottamattoman käänteen, kun lapsemme sairastuivat vuoronperään ja iloisen juhlinnan sijasta vietimme vapun neljän seinän sisällä pieniä potilaita hoivaten.
 
Kun perheeseen kuuluu kolme alle 5-vuotiasta lasta, ovat sairastelupäivät pitkiä ja syli tarpeen. Tosin meillä kyllä pidetään lapsia sylissä paljon muutenkin, eikä vain sairastelun aikana. Vauva viettää luonnollisesti paljon aikaa sylissä, mutta syliä kaipaa monta kertaa päivässä myös 2-vuotias uhmailijamme ja toisinaan saan kaapattua syliini itseään jo kovinkin isona tyttönä pitävän 4-vuotiaankin.
 
Meidän perheessämme lasten sylissä pitäminen on tärkeä ja luonnollinen osa lapsista huolehtimista ja heidän kasvattamistaan. Syliin saa tulla ja sylissä pidetään, kun halutaan osoittaa kiintymystä ja rakkautta, kun väsyttää, kun on paha olla ja silloinkin kun kiukuttaa. Vanhemman syli kertoo lapselle rakkaudesta, hoivasta, välittämisestä ja hyväksynnästä. Lupaa tulla syliin ei tarvitse ansaita tai pyytää, siihen saa tulla ja siinä saa olla.
 
Toisinaan kuulee vieläkin varoitteluja, joiden mukaan sylissä viihtyvistä lapsista kasvaa passiivisia "sylivauvoja" eli lapsia, jotka eivät uskalla tehdä mitään ja jotka roikkuvat äidin paidanhelmassa vielä teini-ikäisinäkin. Kommenttien taustalla vaikuttava ajatusmaailma näyttäytyy omien kasvatusnäkemysteni valossa kovin vieraalta ja kovaltakin. En ole nimittäin koskaan tavannut ihmistä, joka olisi surrut sitä, että hänestä on välitetty liikaa, mutta sen sijaan olen työssäni kohdannut paljonkin aikuisia, jotka ovat lapsuudessaan kärsineet vanhempiensa välinpitämättömyydestä.
 
Kasvatustapoja on toki monia ja hyvä lapsuus rakentuu monista eri tekijöistä, mutta minusta sylissä pitäminen on yksi luonnollisimmista tavoista vastata lapsen läheisyyden ja hoivan tarpeeseen sekä rohkaista ja tukea hänen itsetuntonsa kehitystä. Lapseni tulevat syliini, kun he ovat sairaita, kaipaavat lohdutusta, haluavat kertoa asioistaan, tarvitsevat hellyyttä tai ihan muuten vain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapseni istuisivat koko päivän sylissäni, vaan he saattavat tulla kesken leikkiensä hetkeksi syliini ja lähteä sitten omasta aloitteestaan jatkamaan leikkejään.

Haluamme vanhempina viestittää lapsillemme, että sylimme on avoin kaikissa tilanteissa ja kaikissa tunnetiloissa. Syliimme saa tulla iloisena, surullisena, väsyneenä, innostuneena ja jopa vihaisena. Pari päivää sitten uhmaikäiseni totesi minulle kiellettyäni tai käskettyäni jotain, että olen tyhmä äiti, mutta samaan aikaan hän ojensi kulmat kurtussa kätensä, jotta ottaisin hänet syliini. Näen asian niin, että näissä näennäisesti ristiriitaisissa tilanteissa lapseni kokee kyllä pettymystä sen suhteen, että asetan hänelle rajat, mutta samaan aikaan hän tarvitsee minua käsitelläkseen aiheuttamani pettymyksen.

Kaiken kaikkiaan toivon, että lastemme lapsuusmuistoihin tallentuu runsaasti sellaisia hetkiä, jolloin he olivat äidin tai isän turvallisessa sylissä!

Ota syliin
rutistetaan
ollaan hiljaa
kuunnellaan.
Hiljaa ihan supatellaan
salaisuudet sanotaan.
 
Sanoa vois joka päivä
kuinka paljon tykätään
ja miten tuntuu mukavalta
sylissä kun pidetään.
 
-Tuntematon-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3